Sisältöön Tulosta
 
 
 
 
 

Pirkko Mannola nauttii keskiyöstä Pariisissa

- Kävin juuri katsomassa Woody Allenin ohjaaman filmin Midnight in Paris, kertoo näyttämötaiteilija Pirkko Mannola ja huokaa, että jos hänellä olisi valta ja voima, sen hän järjestäisi jokaiseen kotiin. Hän luonnehtii aikahyppäysten kautta viime vuosisadan alun Montmartren taiteilijapiireihin sijoittuvaa elokuvaa aikuisten fantasiaksi, jota kultaa käsittämättömän hyviä fiiliksiä herättelevä tunnelma. Se on osoitus mielikuvituksen rikkaudesta ja voimasta. Olivat tapahtumat miten uskomattomia tahansa, katsoja nielee ja hyväksyy kaiken.
Pirkko Mannola
- Siinä on upea musiikki, käsikirjoitus - se on täydellinen! Suosittelisin sitä kaikille, jotka ovat taipuvaisia melankoliaan. Kun kävelin ulos elokuvateatterista, ajattelin pitkästä aikaa, että tämän filmin haluaisin katsoa moneen kertaan.
Toisella tapaa eheyttävä, syvä elämys oli Chrysontomos-kuoron esittämä Panihida, jonka nuori lahjakas kapellimestari Mikko Sidorow on säveltänyt raamatun tekstiin. Kuoro on myös levyttänyt sen.

- Erinomaisen hienoa, valoa luovaa musiikkia, joka menee syvälle ihmisen sieluun, Mannola luonnehtii.
Panihida on ortodoksinen vainajien muistopalvelus, jälkeenjäävien vainajaa kohtaan tunteman rakkauden ilmaus.
Entä mistä omasta työproduktiosta on jäänyt jälki sydämeen? Hello Dolly, Eliza Pygmalionissa... mitä muita?
- Elämäni täyttymys, josta olen iloisempi kuin mistään muista aikaansaannoksistani, on se, että olen tässä iässä saanut tehdä ikäisiäni rooleja, tunnustaa Mannola, 73. Niihin kuuluu Turun kaupunginteatterin Little Night Music, ihastuttava teos, jossa on uskomaton musiikki ja jossa on loistanut Mannolan ihanne Judi Dench.

Ihana rooli oli myös maailman huonoin oopperalaulaja Florence Jenkins Åbo Svenska Teaterissa Sören Lillkungin ohjauksessa.
- Olen onnellinen, että minulle opetettiin tapa, jolla selviydyin rooliin kuuluvien aarioiden laulamisesta, ja opin sen! Mannola paljastaa. - Jenkins oli kiehtova hahmo traagisuudessaan, tietämättömyydessään ja viattomuudessaan. Hänen viimeisessä konsertissaan oli koko ystäväpiiri Cole Porteria myöten onnittelemassa, ja hän kuoli viisi päivää sen jälkeen.

Annukka Järvi
11.05.2012

 

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla.

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.