Purnun 100-vuotias emäntä Annikki Tukiainen

Annikki Tukiainen tunnetaan Suomen kesänäyttelyjen aikakauden 1967 aloittaneen Oriveden Purnun taidekeskuksen aktiivisena emäntänä sekä kuvataide- ja tanssikulttuurin edistäjänä.

Virkeänä ja sosiaalisena hän seuraa edelleen kuvataide- ja kulttuurielämää. – Purnu ja sen vanavedessä syntyneet kesätaidenäyttelyt ovat toimineet taidekasvattajina ja alentaneet suomalaisten kynnystä käydä talvisissa museonäyttelyissä, Annikki Tukiainen arvioi.

Annikki Tukiainen alkoi kehittää taidekeskusta yhdessä puoliso, kuvanveistäjä, professori Aimo Tukiaisen kanssa Oriveden Pitkäjärvelle vuonna 1962 entisen hiekkakuopan paikalle.

Purnu-nimen Annikki löysi Kalevalasta, jossa se tarkoittaa juuresten ja viljan säilytyskuoppaa. Nimi luontui hyvin taiteen esittely- ja kokoamispaikalle. Aimo Tukiainen rakensi Purnuun ensivaiheessa valimon, työhuoneen ja varastotilan.

Vuonna 1967 seitsemän 50 vuotta täyttäneen itsenäisen Suomen ikätoveria: Taisto Ahtola, Erik Enroth, Unto Koistinen, Pentti Melanen, Ernst Mether-Borgström, Tuulikki Pietilä ja Aimo Tukiainen pitivät Purnussa maamme ensimmäisen kesänäyttelyn saman ikäisen Suomi-neidon kunniaksi.

Vastoin kriitikkojen epäilyä syrjäiseen Purnuun löysi tiensä heti noin 15 000 vierasta.

– Onnistunut näyttely innoitti meitä rakentamaan ja kehittämään Purnusta vakituista kesänäyttelypaikkaa, Annikki Tukiainen muistelee.

Äskettäin 100-vuotissyntymäpäiväänsä Helsingissä, Lauttasaaren senioritalossa juhlinut Annikki Tukiainen syntyi Länsi-Teiskossa 26.3.1917. Hän kävi Tampereen yhteislyseon ja teki pääosan elämäntyöstään Sotasokeat ry:n kirjapitäjänä ja sen naisjärjestöissä. Hän toimi pitkään Helsingin Saskiat ry:n puheenjohtajana ja Lauttasaari seuran hallituksessa. Hän tanssi muun muassa Kansallisteatterissa ja Vallilan kesäteatterissa. Vuonna 1945 hän oli voittamassa Pohjoismaiden mestaruutta Maggie Gripenbergin tanssiryhmässä. Hän toimi pitkään Lauttasaaren Pyrinnön lasten ja naisten sekä Lauttasaaren seurakunnan naisten voimisteluryhmien ohjaajana.

Loistava aika -juhlanäyttely

Purnuun rakennettiin parinkymmenen vuoden aikana arkkitehti Osmo Siparin suunnittelemana seitsemän näyttelypaviljonkia. Alueelle siirrettiin myös vanhoja talonpoikaisrakennuksia, kahvilana toimiva luhtiaitta ja Tukiaisen veistoksia sekä mitaleja esittelevä Taideriihi.

Sosiaalinen Annikki Tukiainen toimi Purnussa vierailleiden bussiryhmien oppaana ja monien muiden asioiden hoitajana. Ja tekemistä riitti, sillä Purnu-näyttelyissä kävi 1970–80-luvuilla kymmeniä tuhansia vieraita, eniten kesällä 1977, peräti noin 55 000, muistelee Annikki Tukiainen.

Purnusta kehittyi vetovoimainen taidenäyttelykohde. Autoistuvat suomalaiset kaipasivat kesäretkikohteita ja lähtivät kymmenien tuhansien joukolla liikkeelle. Tänä kesänä 50-vuotista toimintaansa, Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi juhlivassa Purnussa on käynyt puolen vuosisadan aikana kaikkiaan noin 600 000 vierailijaa, presidentti Urho Kekkosesta alkaen.

Purnu sai lukuisia seuraajia. Kesänäyttelypaikoiksi kunnostettiin vanhoja kouluja, pappiloita ja monia muita rakennuksia. Purnu ja muut kesänäyttelyt ovat toimineet taidekasvattajina ja madaltaneet kynnystä käydä myös talvikauden museonäyttelyissä, toteaa Annikki Tukiainen.

Purnun taidekeskuksen toiminnasta on vastannut vuodesta 1992 säätiö ja lapset tanssitaiteilija, koreografi Mirja Tukiainen ja ravintolayrittäjänä toiminut poika Heikki Tukiainen.

Tämän kesän Purnun juhlanäyttelyssä ovat vuoropuhelussa alkuperäisen sata vuotta sitten syntyneen Purnu-perustajaryhmän seitsemän taiteilijan ja kuuden nuoren taiteilijan teokset.

Loistava aika -näyttelyn nuoret taiteilijat ovat Päivikki Alaräihä, Liinu Grönlund, Jaakko Pallasvuo, Annikki Puolakka, Nestori Syrjälä ja Elina Vainio. Kuraattoreina ovat Miina Hujala ja Arttu Merimaa. Näyttely esittelee vanhojen ja uusien tekijöiden teosten avulla taiteen kehitysvaiheita, eilen ja tänään mielenkiintoisesti. Purnun 50-vuotisjuhlanäyttely on avoinna 18.6.–6.8 päivittäin 11–18, ryhmille tilauksesta 22.5.–27.8. 2017.