Sydänliiton verkkolehti

Nimimerkki "Huolestunut tytär":

Isäni, s.1931, sai sydänkohtauksen syyskuussa 2006 ja lioutushoito annettiin kiirellisenä ensiavussa ja sitten sydänvalvomossa K-S:n keskussairaalassa. Pallolaajennus tehtiin 3-4 päivän kuluttua, koska hänellä oli verenvuoto-ongelmia (verta virtsassa ja jalassa - vasen sääri turposi).

Pallolaajennus tehtiin vain yhteen suoneen, toisessakin todettiin kuitenkin tukos. Jälkitarkastuksessa todettiin, että ei tarvitse tehdä uutta varjoainekuvausta eikä pallolaajennusta. Isällä on nyt lääkitys ja hän on kuntoutunut hyvin. Viime viikolla hän kuitenkin tunsi huimasta ja jo aiemminkin heikkosti toimineen ääreisverenkierron hän kokee ongelmaksi sekä voimattomuuden tunnetta. 

Hänen mieltään rassaavat muutkin tähän sairauteen liittyvät asiat: esim. lääkitys, koska hänellä on aina ollut alhainen verenpaine; sydänkäyrän tulkinta, sitä ei annettu mukaan.  Isällä on terveet elämäntavat ja hän on urheilija edelleen. Hänellä on muuna lääkityksenä vain lääke kivesten liikakasvuun. Hän kuntoutti jo menetetyksi luullun jalan toiminnan ja kävelee nyt normaalisti, ui ja hiihtää myös. 

Hän toimii kaikkien ohjeiden mukaan, mutta haluaisi selvästi niitä lisää. Nyt tuntuu, että terveydenhuolto on "hylännyt" isän ja kai katsoo, että hän on terve, odotetaan sitä seuraavaa "slaagia". 

Ohje oli, että oman lääkärin (=yleislääkäri) kautta, jos sairauksia on. Siis kysymykseni kuuluu: Miksi näin iäkkäälle henkilölle ei ole järjestetty sydänsairauteen liittyvää seurantaa:  tutkimusta ja lääkärin tapaamista tietyin väliajoin? Voisiko hän olla yhteydessä sydänosastolle ja saisi sitä kautta yhteyden lääkäriin ja huolensa kerrottua? Kannattaako meidän kuitenkin ylipuhua isä yksityislääkärin hoitoon, jotta tietäisimme, että kaikki mahdollinen on otettu huomioon?