
Sarkki kysyy: Mieheni sai sydäninfarktin kuukausi sitten, on ikänsä ollut kova liikkumaan, hoikka, ei tupakoi ja eikä juo. syö kevyttä, mutta leipä on ollut hänen intohimonsa, ruisleipää meni melkein 10-15 päivässä! |
On erittäin mukavaa kuulla, että miehenne pitää paljon ruisleivästä ja että hän liikkuu paljon. Vaikuttaa, että hänen elämäntapansa olisivat muutoinkin terveelliset. Rukiilla on todettu runsaasti hyviä terveysvaikutuksia. Sen sisältämät kuidut mm. ylläpitävät kylläisyyttä pitkään, hidastavat verensokerin nopeaa nousua ja auttavat mahan toiminnassa. Lisäksi rukiin on todettu alentavan jonkin verran veren kolesteroliarvoja. Ruisleipä sisältää kuitenkin aina jonkin verran suolaa (NaCl) ja mikäli normaalisuolaista ruisleipää syödään 15 viipaletta vuorokaudessa, suolan enimmäissaantisuositus, 5g vuorokaudessa, voi ylittyä nopeasti pelkällä ruisleivän syönnillä. Runsaan suolan saannin on todettu nostavan verenpainetta. Onkin hyvä, että käytätte Sydänmerkki-leipiä. Leivästä saatavan suolan määrä vähenee tällöin miltei puoleen.
On hankalaa suositella miehellenne tarkkaa leipämäärää ilman tarkempia taustatietoja. Yleisesti suositellaan noin 6-9 leipäviipaletta vuorokaudessa sukupuolesta, iästä, kokonaisenergiankulutuksesta ja muusta ruokavaliosta riippuen. Kertomienne tietojen perusteella noin 10 viipaletta vähäsuolaista leipää vuorokaudessa olisi sopiva määrä teidän miehellenne. |
