Mongolian aroilla ihra ja suola ovat herkullisuuden tae

Lihaa on tarjolla niin arkena kuin juhlassa.

Kuka olet?

Olen pienen tyttären äiti, opiskelen Tampereen yliopistossa kansanterveystiedettä.
Koulutukseni on terveydenhoitaja-diakonissa.

Olin Mongoliassa vuosina 2003-2009. Suurimman osan ajasta vastasin terveyskasvatukseen liittyvistä projekteista. Ensin kuljimme jurtasta jurttaan mongolilääkärin kanssa kertoen sairauksien ennaltaehkäisystä ja ensiavusta. Hygieniaopetusta pidimme etenkin kesäisin. Kouluissa pidimme terveyskasvatustunteja, ja aivan pian terveyskasvatus tulikin sitten kansalliseen opetusohjelmaan, joten olimme ikään kuin promotoimassa omalta osaltamme sille tietä.

Terveydenhoitaja Sanna Rantanen tuntee hyvin mongolialaiset elintavat.

Sydänliitosta saimme hienoa materiaalia lapsien sydänterveellistä ruokaa koskien. Käytimme ideoita terveyskasvatustuntien suunnitteluun. Päiväkodin opettajille opetimme myös, miten näistä asioista voi leikin avulla opettaa lapsille. Teimme mm. muistipelejä vihannesten ja hedelmien kuvista ja tietovisoja terveellisistä vaihtoehdoista. Terveellinen ruokavalio yhdistyi samalla hammasterveyden tunteihin. Sittemmin 2007 loimme synnytys- ja perhevalmennusohjelman raskaana oleville naisille, jota paikalliset klinikoiden hoitajat ja lääkärit pitivät opetettuamme heidät ensin. Paljon erilaista työtä tehtiin viimeiset vuodet äitiyshuollon parissa.

 

Elävätkö mongolit mielestäsi terveellisesti?

Mongolien ruokavalio on muuttunut paljon viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Edelleen tässä asiassa on suuret eroavaisuudet maaseudun ja kaupunkiväestön välillä. Maaseudulla syödään kotona tehtyä ruokaa, joka pääasiassa koostuu lihasta, vehnäjauhosta tehdyistä eri tuotteista ja erityisesti kesäisin paljon erilaisia maitotuotteita. Tietyllä tavalla ruoka on ns. lähiruokaa, mutta erityisesti talvisin ruokavaliossa ei juuri vihanneksia käytetä. Peruselintarvikkeina ovat kaali, peruna, sipuli ja porkkana.

Vihannesten käytön vähyys talvella johtuu siitä, että suurimmalla osalla mongoleista ei ole kellareita, missä säilyttää juureksia, ja asumusten varastot ovat joko liian kylmiä talvisin tai lämpötila vaihtelee liiaksi, esim. jurtassa asuvien kohdalla. Vihannesten käytön vähäisyyteen vaikuttaa myös se, että kesällä osa ihmisistä asuu kesäasumuksissa maalla karjaa hoitaen ja talvella palataan kuntakeskuksiin. Tällöin lyhyen kesän aikana ei ehditä laittaa vihannesmaita. Nyt kuitenkin jotkut ovat muodostaneet viljelysosuuskuntia, ja niiden isoilla mailla moni perhe voi yhdessä viljellä. Tällöin hoituu paremmin niiden valvominenkin, sillä viljelijöiden vaivana ovat myös perunavarkaat. Ja maistuupa juuresten naatit possuille ja vuohillekin, jos ne aitauksiin sattuvat pääsemään.

Kaupungeissa kaupan hyllyt pursuavat erilaisia karkkeja ja keksejä, pitkälle jalostettuja makeita tuotteita tuodaan todella paljon Kiinasta ja Venäjältä. Valitettavasti nämä epäterveelliset ja ravintoarvoltaan vähäiset ruoat ovat niitä halvimpia, joten niiden kauppa käy. Aikaisemmin mongolien hampaat olivat upean valkoiset ja kestävät runsaan maitotuotteiden käytön vuoksi, nykyisin sokerin ahmiminen on tehnyt tuhojaan.

Lampaan lihaa käytetään paljon, ja sehän on aika rasvaista. Sitten vielä öljyssä paistetaan erilaisia lihapiiraita (husuur), joten energiaa tulee varsin paljon rasvan muodossa.
Erityisen terveelliseksi ei siis mongolien ruokavaliota voi kehua, vaikka pienellä vaivannäöllä heilläkin olisi mahdollisuus ainakin parempaan ruokavalioon kuin mitä nykyisellään valtaväestö syö.

Jurtan keskustassa on keittopaikka.

Mitkä ovat suurimmat sudenkuopat heidän ravitsemuksessaan? Onko ongelmana se, että maasta ei saa ravintoa vai se, että ihmiset eivät osaa tehdä terveellisiä valintoja?

Yksi iso ongelma on suolan käyttö: ruokaan ja jopa maitoteehen lisätään suolaa. Liiallisesta suolan käytöstä aiheutuu luonnollisesti yhdessä eläinrasvojen kanssa paljon sydän- ja verisuonitauteja. Erityisesti korkeaa verenpainetta ja aivoverenkierron häiriöitä on paljon jo kohtuullisen nuorillakin. Mongolien miesten mielestä suolaton ruoka on mautonta, vihannekset kuuluvat vuohille ja lihaa pitää saada syödä päivittäin, muuten tulee vihaiseksi. Eläimestä käytetään ruoaksi lähes kaikki osat. Ruoka on yleisesti ottaen hyvin yksinkertaista, mutta maukasta. Lihakeiton päällä näkyy usein pari kolme siivua valkoista ihraa, ja se on etenkin miehille maistuva herkku. Sinänsä happamat maitotuotteet, jogurtit, auringossa kuivatut juustot ja erilaiset maidosta valmistetut "raksut" ovat hyviä ja pitävät nälkää loitolla, mutta nykyisin näihin tuotteisiin on alettu lisätä sokeria, jota aiemmin ei käytetty.

Mongoliassa olisi oivalliset mahdollisuudet kehittää viljelyä enemmänkin, sillä aroilla riittää lannoitetta suurten karjalaumojen takia. Yksi syy ruokavalion yksipuolisuuteen on köyhyys, osalla ihmisistä ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa siemeniä, vettä, peltotyökaluja jne. Viljely voi olla liian iso investointi. Varmasti ruokatottumuksiin vaikuttavat tavat ja tottumuksetkin, ei vain ole opittu syömään vihanneksia, esim. raakaa porkkanaa ei anneta lapsille. Ruoan pitää olla kypsää. Ja erilaiset uskomukset estävät käyttöä, esim. kauan uskoteltiin että lanttua syömällä tulee syöpä.

Koulutus on varmasti avain tässäkin asiassa, ja terveyden edistämisessä tiedon ja taitojen lisääminen yhdessä on tärkeää. Kaupungeissa koulutettu väestö tekee jo parempia valintoja, mutta samalla nähdään rikkaiden perheiden lasten liikalihavuutta, jota aikaisemmin ei ole juuri Mongoliassa tavattu. Lapsia hemmotellaan karkilla ja limpsalla.

Sydänsairaudet, ilmeisesti sepelvaltimotauti, taitavat olla siellä yleisiä, vähän samaan tyyliin kuin Pohjois-Karjalassa muinoin Suomessa?

Mongoliassa keski-ikä nousee, mutta samaan aikaan haasteena on edelleen suuri sydäntautikuolleisuus. Etenkin miesten kohdalla tämä on suuri ongelma, sillä rasvaisen ja suolaisen ruokavalion lisäksi tupakointi on varsin yleistä. Alkoholin kulutus on varsin suurta ja se lisää riskiä sydän- ja verisuonitauteihin omalta osaltaan. Naiset polttavat selvästi miehiä vähemmän.

Vain pääkaupungissa on saatavilla leikkaushoitoa, esim. ohitusleikkauksia, mutta niitä tehdään vielä varsin vähän. Kaiken kaikkiaan mm. verenpainetaudin hoito on aika villiä, sillä apteekista saa kuka tahansa ostaa muun muassa verenpainelääkkeitä ilman reseptiä. Niitä syödään sitten miten sattuu, ja vaikka lääkäri olisi antanut ohjeet, ei säännöllisistä verenpaineen kontrolleista voida vielä puhua.

Lääkkeiden oikea käyttö oli yksi terveyskasvatuksemme suosikkiaiheita, opetimme apteekkareita, lääkäreitä ja tavallisia kansalaisia... Onneksi THL:n projektiin kuuluu kai tämäkin osa-alue. Sikäli mielenkiintoista, että vaikka suurimman osan ajasta elin maaseudulla ja söin paikallisia ruokia, eivät kuuden vuoden aikana omat kolesteroliarvoni nousseet, joten kyllä kai tässäkin pätee sääntö: määrä suhteessa kulutukseen, ja suolan kohtuukäyttö.

Mitkä ovat sydänterveyden kannalta suurimmat haasteet Mongoliassa? Poikkeavatko sikäläiset haasteet jotenkin näistä meidän suomalaisista arjen haasteistamme?

Tähän tulisi varmasti pitkä lista asioita, mutta edellä mainittujen lisäksi (ruoan suuri rasvapitoisuus, vihannesten vähyys, eläinrasvat, suola, tupakka, alkoholi) voi lisätä kulttuurin, jossa liikunta on arkiliikuntaa. Varsinaisesti kuntoliikuntaa ei harrasteta kuin kouluissa. Aikuisväestö on kaupungistumisen myötä alkanut lihoa, sillä paikasta toiseen siirrytään busseilla ja autoilla. Maalla raskas karjanhoito tuo edelleen liikuntaa, mutta lasten ja nuorten tulevaisuus on varmasti erilainen tämänkin asian suhteen.

Mongoliassa ei osata vielä ajatella yksilöä itseään terveyteen vaikuttavana tekijänä. Ihminen siis etsii apua vaivoihin lääkäriltä, ja jos lääkäri ei anna lääkkeitä, hän on huono lääkäri. Suurin osa ihmisistä ei osaa ajatella, että omilla valinnoilla voisi ennaltaehkäistä sairauksien syntyä, ja siten ottaa vastuuta omasta terveydestään. Luulen, että tähän asennekasvatukseen menee vielä tosi kauan. Muutokset näissä asioissa syntyvät aina hitaasti, koulutusta siis tarvitaan vielä kauan ja paljon. Toki hienoja kansallisia toimenpiteitä on jo aloitettu, kuten terveyskasvatuksen lisääminen koulujen opetussuunnitelmaan. Niin Mongoliassa kuin Suomessakin painitaan mm. kakkostyypin diabetesta vastaan, mutta Suomessa voimme saada tarvittaessa lääkitystä elintapamuutosten tueksi, mutta Mongoliassa ei vielä diabeteksen hoidossa käytettäviä lääkkeitä juuri löydy. Siksi panostaminen elintapoihin liittyvään terveyskasvatukseen on tuiki tärkeää.

Voidaanko nähdäksesi terveitä elintapoja tuoda, opettaa mongolialaisille? Millaisia kulttuurisia ja viestinnällisiä haasteita terveysvalistustyö kohtaa? Millaisia ihmisiä mongolit kuuntelevat? Onko ihmisellä väliä vai onko pelkkä asian paino tärkeä?

Kyllä terveellisiä valintoja varmasti voidaan opettaa. Uudesta ollaan kiinnostuneita, mutta tapojen omaksuminen onkin sitten toinen asia. Se vie aikaa. Kulttuuri luo omat haasteensa ja paikallisten tapojen kunnioittaminen on tärkeää. Esim. vihannesten käyttöä opetimme konkreettisesti opettamalla myös säilöntää, jolloin vihanneksia voi käyttää ympäri vuoden. Kellareiden rakentamista neuvottiin ja perheet saivat opetella viljelyä ihan käytännössä yhteispelloilla. Samalla he oppivat viljelytaitoja ja kasvihuoneiden rakentamista, ja asia "omaksuttiin omaksi" paremmin.

Kieli on tietysti avain vuorovaikutukseen, ja itse koin hyvänä, että yhteistyökumppani oli paikallinen lääkäri, joka välitti asiat paikallisille ymmärrettävillä ilmauksilla. Toki ulkomaalaisen mukanaolo oli kiinnostava lisä, ja kyllä meitä myös siellä hyvin kuunneltiin. Opettajan on hyvä olla kokenut, ei liian nuori, hyvin koulutettu ja sanavalmis, sellainen luo uskottavuutta ja saa mongolien silmissä arvostusta. He arvostavat myös, jos heidän tapojaan tuntee ja on kiinnostunut heidän arjestaan.

Mongolian kulttuurissa elää vahvoja uskomuksia siitä, mitä saa ja ei saa tehdä. Tämä vaikuttaa myös ruokailutapoihin, ja näitä uskomuksia tuntemalla voi kohdentaa terveysneuvontaa tarpeellisiin kohtiin. Yksi uskomus on mm. että synnytyksen jälkeen ei pidä syödä juurikaan vihanneksia; paljon lihalientä ja riisiä on uskomusten mukaan hyvä ja ravitseva ruoka tuoreelle äidille. Väärä ruoka voi aiheuttaa lapselle vakavia vatsakipuja ja äidille pitkäaikaista päänsärkyä.

Onko sinulla tietoa, muuttiko kommunismin kaatuminen mongolialaisten elintapoja jotenkin radikaalisti?
Millaisia ongelmia kaupungistuminen nähdäksesi tuo mongolialaisten terveydelle?

Kommunismin kaatumisen myötä eriarvoisuus rikkaiden ja köyhien välillä syveni. Kommunismin aikana peltoja viljeltiin ja oltiin omavaraisia esim. vehnän suhteen, ja kaikilla oli töitä. Sikäli varmasti muutos on ollut valtava, ja meille varsin vaikea tavoittaa kaikissa mittasuhteissaan. Edellä olen sitten kertonut, miten kaupungissa syödään jo ravintoloissa, pikaruokapaikkoja alkaa olla, samoin kahviloita ja kuppiloita. Nämä paikat ovat suosittuja, ja ne joilla on varaa, käyvät niissä mielellään. Kaupungissa tehdään vähemmän ruokaa kotona, ja vähitellen kaupoista alkaa saada puolivalmisteita, mutta vihannekset ovat edelleen aika kalliita. Hedelmät tulevat pääasiassa Kiinasta, ja osa mongoleista välttää niiden syömistä sen tähden. Hedelmiä alkaa pikkuhiljaa saada myös maaseudulta, mutta niitä ostetaan esim. juhliin. Monet lapset ovat maalla maistaneet vain omenaa, jota on eniten saatavilla. Helposti vitamiineja saisi juuri porkkanasta, lantusta ja kaalista, joita voisi käyttää enemmän esim. tuoreraasteina.

Kysymykset: Kirsi Myllyniemi
Vastaukset: Sanna Rantanen
Kuvat : Kylväjä/Jaana Tams