Retkeilijä nauttii luonnosta ja hyvistä eväistä

Viestintäsuunnittelija Leena Nieminen sai retkeilykipinän jo teini-ikäisenä partiossa Järvenpään Kiehisten leireillä ja metsäretkillä. Nykyään hän asuu ja työskentelee Helsingissä, ja retkeily on säilynyt rakkaana harrastuksena.

Lomansa Leena Nieminen, 55, suunnittelee niin, että pääsee talvisin Lappiin hiihtämään ja kesäisin Keski-Eurooppaan vaeltamaan.

– Joitain vuosia sitten ihastuin Alppeihin, ja olen vaeltanut sekä Itävallassa että Italiassa. Siellä retkeilymahdollisuudet on osattu tuotteistaa hyvin, reitit on merkitty, karttoja on saatavilla, samoin ruokapaikkoja ja majoitusta, Leena kehuu. Yksin reissatessaan hän on varannut järjestetyn valmismatkan. Omatoimimatkoja hän on räätälöinyt yhdessä miehensä kanssa.

– Joskus käymme myös viikonloppuisin Etelä-Suomen kansallispuistoissa päiväretkillä, Leena kertoo ja mainitsee yhdeksi mielikohteekseen Salmen ulkoilualueen Nuuksiossa. Sieltä löytyy kymmenen kilometrin pituinen metsäreitti, jonka puolivälissä odottaa polttopuin varustettu nuotiopaikka. Evääksi paistetaan makkarat ja lämmitetään leipää foliossa nuotiolla, kahvit nautitaan termospullosta. 

Leena pitää päiväretkistä. Silloin selviää varusteiden kantamisesta pienellä repulla.  
– Tärkeimmät varusteet ovat nilkkaa tukevat vaelluskengät, niillä jaksaa kävellä vaihtelevassa maastossa koko päivän. Pukeutuminen riippuu säästä, sadeviitta on aina hyvä pakata mukaan. Alpeilla valitsemme helppoja tai keskivaikeita reittejä. Kuljemme rauhallisesti ja ihailemme maisemia. Koska kylistä löytyy ruokapaikkoja, eväitä ei tarvitse kantaa mukana, vesi ja pähkinäpussi riittää.

Myös Lapissa Leena ja hänen ystäväporukkansa suosivat päiväretkiä. Naiset aloittavat lomaviikkonsa noin 15 kilometrin lenkeillä, loppulomasta sivakoidaan jo kaksinkertainen matka. Vaikka latujen varsilla on taukopaikkoja, hiihtoreissulle kannattaa pakata tukevat eväät mukaan. Latukahviossa voi nauttia munkin ja kuuman mehun, mutta ruisleipä auttaa pitämään hiihtäjän ladulla.

– Kaikenlainen retkeily kannattaa aloittaa varovasti, ei kannata ahnehtia liian pitkää matkaa heti ensimmäisenä päivänä, Leena muistuttaa. Riittävän hidas vauhti ja tauot ovat tärkeitä, ja kun matkataan porukassa, myös seurustelu kuuluu asiaan.

Leenalle vaellus merkitsee liikunnan lisäksi aina esteettistä elämystä. Hän nauttii luonnon kauneudesta niin talvella hiihtäessä kuin kesällä kävellessä, pyöräillessä tai meloessa. Metsässä myös työstressi haihtuu. Joskus voi tulla eteen yllätyksiäkin. Sulkavan kesämökillä Leena ja hänen miehensä törmäsivät metsässä kerran karhun jätöksiin.
- Silloin tuli kyllä mieleen, että sitä karhua en kuitenkaan haluaisi tavata.
 

Eväsvinkit retkeilijälle

  • ruisleivät, joilla kasvirasvalevitettä, juustoa ja leikkelettä
  • rasiassa valmiiksi pilkottua porkkanaa, omenaa ja muita hedelmäpaloja
  • termospullossa kahvia, teetä tai mehua tai mahdollisesti sosekeittoa
  • energiapussi, jossa pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja suklaapaloja
  • kevyessä pullossa vettä, jota kannattaa mieluummin olla liikaa kuin liian vähän.