Apupumppu pelasti Ollin hengen: Ilman sitä en olisi tässä

Jokioisissa asuva Olli Huokuna on yksi noin 50 suomalaisesta, jolle on asennettu uusimmalla teknologialla toimiva sydämen vasemman kammion apupumppu.

Olli Huokuna kantaa ympäri vuoorokauden mukanaan kolmen kilon painoista kassia, jonka sisällä on HeartWare-niminen laite. Järjestelmän tehtävänä on auttaa heikentynyttä sydäntä pumppaamaan verta kehon eri puolille. Järjestelmään kuuluvassa pumpussa on kaksi pientä moottoria, jotka kierrättävät verta poistamalla sitä sydämen vasemmalta puolelta ja pumppaamalla verta aorttaan.

Pumppu asennetaan potilaan rintakehään ja yhdistetään kantolaukussa kulkevaan ohjauslaitteeseen vatsan ihosta ulos tulevalla kaapelilla. Ohjausyksikkö toimii kahdella akulla tai suoraan verkkovirralla. Ohjausyksikön tehtävänä on paitsi käyttää pumppua, myös ilmoittaa käyttäjälle mahdollisista virhetilanteista. Jos järjestelmään tulee häiriö, yksikkö kertoo siitä voimakkaalla äänimerkillä ja myös sanallisesti.

Terveyden oltava kunnossa

Huokunalle asennettu apupumppu ei ole jokaisen sydänongelmista kärsivän ulottuvilla, sillä saadakseen laitteen potilaan täytyy olla täysin terve. Huokunalle tehtiin täysimittainen terveystarkastus, jossa suljettiin pois etenevän sairauden kuten syöpäkasvaimen riski. Lisäksi hampaat hoidettiin kuntoon, jotta kehoon ei pääsisi suun kautta haitallisia tulehduksia.

– Arki tämän laitteen kanssa on onnistunut ihan hyvin. Tietysti aluksi kantolaukun pitäminen jatkuvasti mukana vaati totuttelua. Se on harmillista, että laite ei kestä kosteutta eikä kuumuutta joten sen kanssa ei voi mennä saunaan. Yöllä laite voi painaa ikävästi kylkeä vasten, Huokuna kertoo.

Peseytymistä varten apupumppu asetetaan vesitiiviiseen laukkuun. Jos ulkona on pakkasta, laukku on pidettävä lämpimässä takin sisällä.

Huokunan terveydentilanne on nyt hyvä. Hän pitää sydämensiirtoa vielä mahdollisena, vaikka tällä hetkellä epätodennäköisenä.

– Veriryhmäni takia sopivaa sydäntä on vaikea löytää ja jonot leikkauksiin ovat pitkiä. Apupumpun kanssa voi hyvinkin jatkaa elämistä yli 10 vuotta. Ilman sitä en olisi tässä.