Eteisvärinä

Eteisvärinä, "flimmeri", on rytmihäiriö, jossa eteisten sähköinen toiminta on järjestäytymätöntä ja niin nopeaa, ettei se tuota verta eteenpäin kammioihin pumppaavaa liikettä. 

Eteisvärinä  (lat. fibrillatio atriorum, FA; engl. atrial fibrillation, AF), "flimmeri", on rytmihäiriö, jossa eteisten sähköinen toiminta on järjestäytymätöntä ja niin nopeaa (jopa 600 minuutissa) ettei se tuota verta eteenpäin kammioihin pumppaavaa liikettä. Eteiset kirjaimellisesti vain värisevät.

Eteis-kammiosolmukkeen (AV-solmukkeen) hidastavan vaikutuksen vuoksi vain osa eteisperäisistä herätteistä tavoittaa kammiot. Tämä tapahtuu sattumanvaraisin väliajoin, minkä johdosta kammioiden aktivoituminen ja  supistuminen on epäsäännöllistä.

Edellä olevan perusteella eteisvärinälle on ominaista:

  • Kammiot supistuvat epäsäännöllisesti eli sydämen lyönnit, tarkkaillaanpa niitä rannepulssin, sydämen kuuntelun tai EKG:n perusteella,tulevat vaihtelevin väliajoin. Pulssi on myös epätasainen, millä tarkoitetaan sitä, että eri pulssiaallot tuntuvat eri vahvuisina.
  • Eteiset eivät osallistu sydämen pumppaustyöhön, vaan ovat passiivinen veren kauttakulkureitti. Tästä seuraa kaksi asiaa:
    • Eteisten sopukoihin jää seisovaa verta, joka voi hyytyä ja johtaa aivoinfarktin riskiin. 
    • Sydämen pumppausteho vähenee noin neljänneksellä, mikä voi aiheuttaa tavallista herkempää väsyvyyttä liikkuessa. Epätarkoituksenmukaisen tiheä syke, joka on tyypillinen hoitamattomalle eteisvärinälle, huonontaa entisestään sydämen toimintaa.

Eteisvärinä on tavallisin sydämen pitkäkestoinen rytmihäiriö. Kaikista rytmihäiriöistä yleisempiä ovat vain lisälyönnit. Ruotsalaisen arvion mukaan eteisvärinä on runsaalla kolmella prosentilla yli 20-vuotiaasta väestöstä. Suomessa tämä merkitsee noin 135 000 eteisvärinää sairastavaa.

Tärkein eteisvärinän esiintymiseen vaikuttava tekijä on ikä. Alle 60-vuotiailla se on harvinainen. 80 vuotta täyttäneistä useammalla kuin joka kymmenennellä on eteisvärinä.

Eteisvärinästä ja sen hoidosta kerrotaan myös Sydänliiton Eteisvärinä-oppaassa.

Eteisvärinän merkitys perustuu – paitsi yleisyyteen – sen aiheuttamaan vakavaan sairastavuuteen. Monista muista rytmihäiriöistä poiketen eteisvärinä on vaarallinen myös oireettomana.

Eteisvärinän aiheuttamat vaarat ja haitat ovat:

  • Aivoinfarktin riski. Vasempaan eteiseen, erityisesti eteiskorvakkeeksi kutsuttuun sopukkaan, muodostuu herkästi hyytynyttä verta. Hyytymän kasvaessa osa siitä voi irrota ja lähteä liikkeelle. Hyytymä kulkeutuu verivirran mukana useimmiten aivovaltimoihin, joista se tukkii yhden tai useamman. Kyseinen aivojen osa jää vaille verenkiertoa ja vaurioituu. 
  • Liikkeelle lähtenyt hyytymä voi kulkeutua muuallekin ja aiheuttaa verisuonitukoksen käteen, jalkaan tai sisäelimeen. Aivot ovat kuitenkin tavallisin päätepiste. Muualta kulkeutunutta verisuonitukosta kutsutaan emboliaksi (esimerkiksi aivoemblia). 
  • Huonontunut elämänlaatu. Eteisvärinän aikana voi tuntua epämiellyttävää sydämentykytystä. Pumppausteho kärsii, jolloin suorituskyky ja jaksaminen heikentyvät.
  • Takykardiamyopatia. Jos eteisvärinä on pitkään hoitamatta, jatkuvasti nopea syke voi heikentää sydämen toimintaa.

 

Eteisvärinän aiheuttajat

Eteisvärinä liittyy useisiin sydän- ja verisuonisairauksiin:

  • kohonnut verenpaine (tavallisin taustatekijä, noin 50 %:lla eteisvärinäpotilaista) 
  • läppävika (15 %)
  • sydämen vajaatoiminta (10 %)
  • sepelvaltimotauti (5 %).

Jäljelle jäävä noin viidennes eteisvärinästä on itsenäistä (engl. lone atrial fibrillation): sydämestä ei ole löydettävissä muuta vikaa kuin eteisvärinätaipumus. Nämä henkilöt ovat yleensä alle 60–65-vuotiaita. Tämä eteisvärinätyyppi kulkee osin suvuittain, ja altistavia geenejä tutkitaan vilkaasti.

Kilpirauhasen liikatoiminta altistaa eteisvärinälle.

Niillä, joilla on taipumusta eteisvärinään, kohtausta laukaisevat tekijät vaihtelevat. Eteisvärinä saattaa alkaa liiallisen alkoholinkäytön jälkeen ("krapulaflimmeri"). Rasitus tai stressi voi olla laukaisevana tekijänä joillakin. Toisilla eteisvärinä alkaa levossa, esimerkiksi yöunen aikana. Usein eteisvärinä näyttää alkavan satunnaisesti, ilman tunnistettavaa laukaisevaa tekijää.

Oireet ja diagnoosi

Eteisvärinäepäilyn herättävät oireet vaihtelevat. Sydämentykytys ja huono suorituskyky ovat tavallisia. Oireet voivat puuttua tai olla niin epämääräisiä, ettei niitä tunnisteta.

  • Tyypillisissä tapauksissa tuntuu sydämentykytystä. Pulssi on epäsäännöllinen ja nopea, hoitamattomana levossa usein noin 160/min. Pulssi ei kuitenkaan aina ole niin tiheä. Erityisesti ikääntyneillä, joilla herätteiden johtuvuus eteisistä kammioihin on hidastunut, syke voi taajuudeltaan olla vähemmän kiihtynyt tai normaali, mutta epäsäännöllinen. Hidastavat lääkkeet (beetasalpaajat, sydänvaikutteiset kalsiuminestäjät, digoksiini) voivat myös naamioida sykkeen nopeuden. 
  • Kaikki eivät koe eteisvärinän aikana sydämentykytystä. Silloin väsyvyys, jaksamattomuus ja sydänsairailla vajaatoiminnan ilmaantuminen tai paheneminen voivat johtaa jäljille. 
  • Eteisvärinä voi olla myös oireeton, erityisesti niillä, jotka muutenkaan eivät liiku paljoa. Tällöin omatoiminen pulssin tunnustelu, verenpainemittarin varoitus rytmihäiriöstä, lääkärin tutkimus tai rutiininomainen EKG paljastaa eteisvärinän. 
  • Epäsäännöllinen pulssi voi johtua muustakin kuin eteisvärinästä. Tavallisin syy on lisälyönnit. Ero eteisvärinään on yleensä helppo todeta: lisälyöntisyydessä pulssissa on säännöllisiä jaksoja, joiden väliin tulee yksittäisiä tai toistuvia ylimääräisiä lyöntejä tai niiden aiheuttamia taukoja. Käynnissä oleva eteisvärinä taas on "epäsäännöllisen epäsäännöllinen". Runsasta lisälyöntisyyttä on kuitenkin vaikeaa tai mahdotonta luotettavasti erottaa eteisvärinästä pelkästään pulssia tunnustelemalla.

Eteisvärinä esiintyy itsestään päättyvinä kohtauksina, kohtauksina jotka voidaan hoidolla lopettaa ja palauttaa normaalirytmi tai pysyvänä.

  • Kohtauksittainen (paroksysmaalinen). Eteisvärinäkohtaukset loppuvat itsestään. Kohtaukset kestävät enintään viikon, useimmiten korkeintaan pari päivää, usein tunteja tai vain minuutteja. Kohtausten toistumistiheys vaihtelee suuresti. 
  • Jatkuva. Rytmi ei palaudu itsestään, mutta on normalisoitavissa hoitotoimilla. 
  • Jatkuva pitkään kestänyt. Eteisvärinä on jatkunut jo yli vuoden, mutta normaali rytmi pyritään palauttamaan. 
  • Pysyvä. Normaalia rytmiä ei onnistuta saavuttamaan tai siihen ei katsota olevan aihetta pyrkiä.

Usein ajan kuluessa eteisvärinäjaksot tihenevät ja muuttuvat pitkäkestoisemmiksi.

Eteisvärinä todetaan EKG:n avulla. Kohtauksen ollessa käynnissä diagnoosi on selvä.

Diagnoosi on hankalampi, jos eteisvärinäkohtaus on mennyt ohi ennen kuin EKG:ta ehditään ottaa. EKG:n  pitkäaikaisrekisteröinnistä (Holter) voi olla apua. Se kannattaa usein tehdä, vaikka oireita aiheuttavia rytmihäiriöitä olisi harvaankin, koska suuri osa eteisvärinäkohtauksista on oireettomia. Muussa tapauksessa täytyy odottaa seuraavaa oireista vaihetta ja hakeutua tuolloin nopeasti EKG-rekisteröintiin. Tekniikat omatoimiseen EKG:n rekisteröintiin oireiden ilmetessä kehittyvät ja yleistyvät.

Riskinarvio

Kun eteisvärinä on todettu, arvioidaan sen taustasairauksia ja vaarallisuutta, ennen kaikkea aivoinfarktin riskiä.

  • Lääkäri kuuntelee sydänäänet ja arvioi EKG:n muiltakin kuin rytmin osalta. Tarvittaessa tehdään lisätutkimuksia kuten ultraäänitutkimus ja rasituskoe
  • Verikokein selvitetään muuta terveydentilaa, kuten kilpirauhasen toimintaa. 
  • Jos on epäily kohonneesta verenpaineesta, käynnistetään asianmukaiset selvittelyt. Tiedossa olevan verenpainetaudin hoidon riittävyys arvioidaan. 
  • Arvioidaan aivoinfarktin riski.

Aivoinfarktin riski arvioidaan CHA2DS2VASc-luokituksella (nimitys tulee riskitekijöiden englanninkielisistä alkukirjaimista ja niiden painoarvosta). Pisteytys pätee niin sanottuun ei-läppäperäiseen eteisvärinään, joka on Suomessa ylivoimaisesti yleisin eteisvärinän muoto. Esimerkiksi mekaanisen tekoläpän saaneilla potilailla hyytymisen estolääkitys on joka tapauksessa aiheellinen.

  Kustakin riskitekijästä saa 1–2 pistettä seuraavasti:

Ominaisuus Pistemäärä
Sydämen vajaatoiminta tai heikentynyt vasemman kammion toiminta 1
Kohonnut verenpaine 1
Ikä vähintään 75 vuotta 2
Diabetes 1
Sairastettu aivoverenkierron häiriö 2
Verisuonisairaus 1
Ikä 65–74 vuotta 1
Naissukupuoli (vain jos myös muita riskipisteitä) 1

Maksimipistemäärä on yhdeksän, ja aivoinfarktin tai muun hyytymän liikkeellelähtöön liittyvän vakavan sairauden (embolian) vaara kasvaa pisteiden karttuessa.

Arvioitaessa veren hyytymisen estolääkityksen tarvetta pisteytystä tulkitaan seuraavasti: 

Aivoinfarktiriskin suuruus Pistemäärä
Pieni 0
Kohtalainen 1
Suuri 2 tai enemmän

 Suurta riskiä merkitsevät kaksi pistettä saa siis esimerkiksi jo yksinomaan yli 75 vuoden iästä, sairastetusta aivoverenkiertohäiriöstä tai kohonneen verenpaineen ja diabeteksen yhdistelmästä.

Eteisvärinäkohtaus

Akuutti eteisvärinäkohtaus on hoidettava viivyttelemättä. Jos siihen liittyy hengenahdistusta, rintakipua, pyörtyminen tai halvausoireita, on soitettava hätänumeroon 112.

Jos oireena on pelkästään sydämentykytys, on syytä hakeutua päivystyspisteeseen jo taudinmääritystäkin varten, ellei se aikaisemman kokemuksen perusteella ole selvä. Lieväoireisissakin tapauksissa mahdollinen rytminsiirto on tehtävä viimeistään kahden vuorokauden sisällä, ellei käytössä ole pitkäaikaista hyytymisen estohoitoa. Muutenkaan viivyttely ei hyödytä. Rytmin normalisoiva hoito näet vaikeutuu, mitä kauemmin eteisvärinä on kestänyt.

Jo aiemmin eteisvärinää sairastaneen hoitoon hakeutuminen perustuu edeltävien kohtausten perusteella annettaviin yksilöllisiin ohjeisiin.

Päivystysvastaanotolla arvioidaan aluksi verenkierron, sydämen toiminnan ja mahdollisen hapenpuutteen tila, ja alkutoimet suunnataan niiden mukaisesti.

Rytmihäiriön hoidon suunnittelu alkaa eteisvärinäkohtauksen keston arvioinnista. Jos kesto on yksiselitteisesti alle 48 tuntia, voidaan alkaa valmistella rytminsiirtoa. Jos aikaa on kulunut enemmän tai oireiden epämääräisyys estää luotettavan arvion, rytminsiirtoa ei voida tehdä heti, koska sen yhteydessä on riski eteiseen muodostuneen hyytymän liikkeelle lähdöstä. Tällöin annetaan sykettä rauhoittavaa hoitoa ja aloitetaan hyytymisen estolääkitys. Rytminsiirto voidaan toteuttaa vasta tehokkaan estolääkityksen jälkeen. Varfariinihoidossa (Marevan®) tämä tarkoittaa, että INR-arvo on ensin saatu hoitoalueelle 2,0–3,0 ja se on pysytellyt alarajan 2,0 yläpuolella kolmen viikon ajan yhtäjaksoisesti. Uudempia, niin sanottuja suoria antikoagulantteja (apiksabaani, dabigatraani, rivaroksabaani) on käytettävä säännöllisesti ohjeen mukaan vähintään neljä viikkoa ennen rytminsiirtoa.

Jos rytminsiirto halutaan toteuttaa heti, vaikka eteisvärinän kesto on epäselvä, voidaan tehdä sydämen ultraäänitutkimus ruokatorven kautta. Jos vasemmassa eteisessä, erityisesti sen korvakkeessa, ei ole hyytymää, rytminsiirto voidaan tehdä aloittaen samalla hyytymisen estolääkitys.

Tuoreen eteisvärinän aikainen syke on usein tiheä. Sitä rauhoitetaan lääkityksellä, kuten beetasalpaajalla tai digoksiinilla, sydänsairailla mahdollisesti amiodaronilla. Joskus eteisvärinä kääntyy sinusrytmiin jo tämän jälkeen.

Jos eteisvärinä jatkuu, annetaan rytminsiirtolääkettä yleensä ruiskeena suoneen.

Ellei lääkitys tehoa, tehdään sähköinen rytminsiirto. Se on turvallinen, mutta vaatii anestesialääkärin, neljän tunnin edeltävän ruoka- ja nestepaaston ja seurannan poliklinikalla kunnes potilas on kunnolla herännyt. Lyhyessä suonensisäisessä nukutuksessa sydämeen annetaan tasavirtasähköisku.

Ennen kotiutusta arvioidaan jatkolääkityksen tarve. Jos potilas on muuten terve ja eteisvärinäkohtaus oli ensimmäinen, ei välttämättä tarvita mitään lääkityksiä. Suunnitellaan mahdollisesti tarvittavat taustaselvittelyt, joita ei tehdä päivystyspisteessä.

Potilas, jolla on jo ollut eteisvärinäkohtauksia, voi toteuttaa ensiavun kotonakin, elleivät oireet ole vaikeat. Jos syke on tiheä, sitä rauhoitetaan beetasalpaajalla tai säännöllisessä käytössä olleen beetasalpaajan lisäannoksella. Erikoislääkärin harkinnan mukaan potilas voi ottaa omatoimisesti myös varsinaista rytmihäiriölääkettä, useimmiten  flekainidia (Tambocor®) tabletteina (engl. "pill in the pocket"). Tämä edellyttää, että lääkkeen teho ja turvallisuus on testattu sairaalaoloissa. Maksimiannos on selvästi sovittava eikä sitä saa ylittää. Ellei kotihoito tehoa, on hakeuduttava ensiapupisteeseen, jossa voidaan toteuttaa sähköinen rytminsiirto. Tässäkin pätee edellä mainittu 48 tunnin raja, ellei käytössä ole pysyvää hyytymisen estolääkettä.

Pitkäaikaisen hoitolinjan valinta

Eteisvärinän pitkäaikaishoidossa on kaksi päälinjaa: rytminhallinta ja sykkeenhallinta.

  • Rytminhallinnassa pyritään palauttamaan normaali sinusrytmi ja pitämään sitä yllä. 
  • Sykkeenhallinnassa eteisvärinä jää pysyväksi, ja sydämen rytmi säädetään mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi. Sykkeenhallinta kuuluu yleensä hoitoon myös rytminhallinnan aikana.

Rytmin- ja sykkeenhallinnassa ennuste on sama: elämän pituus ja vakavien sairastumisien riski eivät merkittävästi eroa. Rytminhallinta tähtää lähinnä parempaan elämänlaatuun, koska sydän toimii sinusrytmin aikana paremmin kuin eteisvärinän aikana. Monissa tapauksissa hyvä sykkeenhallinta on elämänlaadunkin kannalta parempi, koska säästytään toistuvien rytminsiirtojen ja lääkekokeilujen vaivoilta.

Hyytymisen estolääkitystä on toteutettava yhtä hyvin rytmin- kuin sykkeenhallinnan aikana riskipisteytyksen edellyttämällä tavalla.

Rytminhallinta

Rytminhallinta soveltuu ensisijaiseksi hoidoksi silloin, kun eteisvärinä aiheuttaa haittaavia oireita ja kun sinusrytmiä pystytään ylläpitämään kohtuullisin ponnistuksin.

Kohtauksittainen eteisvärinä on sitä kiusallisempi, mitä tiheämmin kohtaukset tulevat ja mitä nopeampi eteisvärinän aikainen syke on. Harvoin toistuviin kohtauksiin tarvittaessa tai jaksoittain käytetty lääkitys saattaa riittää. Tiuhaan, jopa päivittäin toistuvien kohtausten estoon voi käyttää jatkuvaa lääkitystä tai katetriablaatiota.

Jatkuva eteisvärinä käännetään sinusrytmiin rytminsiirrolla  (kardioversio, CV, katso video). Ellei rytminsiirtoa tehdä päivystyksellisesti, puhutaan suunnitellusta eli elektiivisestä kardioversiosta. Suunniteltu kardioversio tehdään yleensä sähköisesti. Onnistumisen mahdollisuutta voidaan tarvittaessa suurentaa edeltävällä lääkehoidolla.

Suunniteltu kardioversio edellyttää edeltävää tehokasta hyytymisen estohoitoa, joko  varfariinilla  (Marevan®) siten että INR on ainakin kolme viikkoa ollut vähintään 2,0 tai uudemmalla antikoagulantilla (paikallisen käytännön mukaan  apiksabaani,  dabigatraani  tai  rivaroksabaani), jota on käytettävä ohjeen mukaan säännöllisesti vähintään neljän viikon ajan. Lääkitystä jatketaan neljä viikkoa kardioversion jälkeen tai pitkäaikaisesti, jos riskipisteet antavat aihetta.

Jos kardioversioita tarvitaan kiusallisen usein, esimerkiksi useammin kuin 2–3 kertaa vuodessa, harkitaan pitkäaikaista ehkäisevää rytmihäiriölääkitystä.  Beetasalpaaja on useimmiten peruslääke. Se ei yksinään ole kovin tehokas, mutta eteisvärinän tullessa oireet ovat lievemmät, koska syke ei ole niin tiheä.

Ellei beetasalpaaja riitä, erikoislääkärin määräyksestä voidaan käyttää varsinaisia rytmihäiriölääkkeitä. Mikään ei tehoa sataprosenttisesti, mutta lääkitys voi vähentää toistuvien rytminsiirtojen tarvetta.

Itsenäisessä eteisvärinässä, kun sydämessä ei ole rakennevikaa, ensimmäinen estolääke on yleensä I C -ryhmään kuuluva  flekainidi (Tambocor®) tai  propafenoni (Rytmonorm®). Muita lääkkeitä harkitaan, elleivät nämä tehoa.

Jos lääkehoito ei tehoa riittävästi, harkitaan eteisvärinän katetriablaatiota.

Sydänsairauksien yhteydessä esiintyvän eteisvärinän hoidossa keskeistä on perussairauden hyvä hoito. Erikoislääkärin harkinnan mukaan voidaan käyttää tilanteeseen sopivia rytmihäiriölääkkeitä. Jos eteisvärinä muuttuu kohtauksittaisesta jatkuvaksi, kohtaukset tihenevät, lääkkeet tehoavat huonosti tai aiheuttavat haittavaikutuksia, harkitaan siirtymistä rytminhallinnasta sykkeenhallintaan. Siirtyminen sykkeenhallintaan on välttämätön, jos rytminsiirto jää yritykseksi (sinusrytmiä ei saavuteta) tai eteisvärinä uusii jo päivien tai viikkojen kuluttua.

Sykkeenhallinta

Sykkeenhallinta valitaan hoitolinjaksi silloin, kun sinusrytmiä ei enää saavuteta tai kun sen ylläpito aiheuttaa enemmän riesaa kuin pysyvä eteisvärinä. Sykkeenhallinta voidaan valita myös eteisvärinä ensimmäistä kertaa todettaessa. Näin tehdään, kun eteisvärinä on oireeton tai vähäoireinen, kuten niillä iäkkäillä, joiden liikunnallisuus on muutenkin vähäistä. Jos vasen eteinen on selvästi suurentunut (läpimitta ultraäänitutkimuksessa yli 5 cm), toiveet pitkäaikaisesta sinusrytmistä ovat vähäiset ja sykkeenhallinta voi olla edullisin ratkaisu.

Sykkeenhallinnassa eteisvärinän aikainen syke säädetään sopivaksi ("taloudelliseksi"). Minimivaatimus on, että leposyke on alle 110/min. Tätä korkeammalla jatkuvalla syketasolla on vaara sydämen vajaatoiminnan (takykardiamyopatian) kehittymisestä.

Useimmiten kannattaa tähdätä leposykkeeseen 60–80/min, jolloin vointi on paras mahdollinen. Elämänlaadun kannalta vähintään yhtä tärkeää on, ettei syke kiihdy liikaa kohtuullisessa rasituksessa. Sopiva syke kävellessä on yleensä 90–115/min.

Sykkeenhallinta toteutetaan ensisijaisesti beetasalpaajalla, vaihtoehtoisesti sydänvaikutteisella kalsiuminestäjällä (verapamiili tai diltiatseemi). Tarvittu (ja siedetty) beetasalpaaja-annos voi olla suurempi kuin useimmiten sinusrytmin aikana. Beetasalpaaja ja kalsiuminestäjä voidaan joutua yhdistämään, mitä ei yleensä sinusrytmissä tehdä.  Digoksiini voidaan lisätä hidastamaan leposykettä, rasitussykkeen hidastamiseen se on melko tehoton.

Hankalissa tapauksissa sykkeenhallinta voidaan toteuttaa katkaisemalla eteisten ja kammioiden yhteys eteis-kammioliitoksen katetriablaatiolla (AV-ablaatio). Samalla asennetaan kammiotahdistin.

Sykkeenhallinnan lääkkeet perustuvat eteis-kammiosolmukkeen johtuvuuden hidastamiseen, jolloin ne tiheistä eteisperäisistä herätteistä päästävät läpi kammioihin pienemmän osan kuin ilman lääkkeitä. Eteis-kammiojohtuvuus voi olla muutenkin hidastunut iän tuoman johtoratojen rappeutumisen vuoksi. Tällöin sykkeenhallintalääkityksen tarve voi olla pieni tai olematon. Ääritapauksessa eteisvärinässäkin voi olla täydellinen eteis-kammiokatkos (totaaliblokki), jolloin vallitsee hidas (noin 30/min) kammioperäinen korvausrytmi ja tarvitaan tahdistinhoitoa.

Aivoinfarktin esto

Aivoinfarktin esto on oleellinen osa eteisvärinän hoitoa. Joka viides aivoinfarkti liittyy eteisvärinään siten, että vasemmasta eteisestä liikkeelle lähtenyt hyytymäkappale kulkeutuu aivoverisuoniin. Usein hyytymä hajoaa matkan varrella ja aiheuttaa tukoksen useampaan kuin yhteen aivosuoneen. Siksi eteisvärinään liittyvä aivoinfarkti on keskimäärin vaikeampi kuin muiden syiden aiheuttamat aivoinfarktit.

Aivoinfarkti ilmenee ensisijaisesti toispuolihalvauksena. Aina vaurio ei synny kerralla. Sydämestä voi lähteä liikkeelle myös pieniä tukoksia, jotka yksittäisinä eivät aiheuta oireita, mutta toistuessaan johtavat aivojen toiminnanhäiriöön, joka voi ilmetä muistisairautena.

Aivoinfarktin riskiä voidaan tehokkaasti estää veren hyytyvyyttä vähentävällä hoidolla, antikoagulaatio- eli AK-hoidolla. Nämä lääkkeet vähentävät aivoinfarktin riskiä 60 %.

Aivoinfarktin riskinarvio on tehtävä jokaiselle eteisvärinäpotilaalle CHA2DS2VASc-luokituksen perusteella:

  • 0 pistettä: pieni riski, AK-hoitoa ei suositella 
  • 1 piste: kohtalainen riski, AK-hoitoa harkittava 
  • 2 pistettä tai enemmän: suuri riski, AK-hoitoa suositellaan

Riskinarvioon ei vaikuta, onko eteisvärinä pysyvä vai kohtauksittainen. Tukosriskin kannalta pätee useimmiten "kerran eteisvärinä, aina eteisvärinä".

AK-hoidon hyödyn kääntöpuoli on verenvuodon vaaran lisääntyminen. Valtaosa syntyvistä vuodoista on lieviä, esimerkiksi lisääntynyttä mustelmataipumusta, ja oikein valitun hoidon hyödyt ylittävät monin verroin haitat. Vakavin on aivoverenvuoto, joka onneksi on harvinainen myös AK-hoidon aikana. Myös suolisto- tai muut sisäiset vuodot voivat olla runsaita, sairaalahoitoa vaativia ja pahimmillaan henkeä uhkaavia.

Vuotoriskiä voidaan arvioida omalla niin sanotulla HAS-BLED-pisteytyksellä.

Ominaisuus Pistemäärä
Systolinen verenpaine > 160 mmHg 1
Maksan tai munuaisten vaikea toimintahäiriö 1 kummastakin
Aikaisempi aivohalvaus 1
Verenvuototaipumus, esim. syöpä, anemia, pieni verihiutalemäärä tai niiden toimintahäiriö, aiempi vuoto 1
INR-arvojen vaihtelu 1
Ikä > 65 vuotta 1
Vuotovaaraa aiheuttavien lääkkeiden tai alkoholin runsas käyttö 1

HAS-BLED-pisteytyksen tulkinta ei ole yhtä selkeä kuin tukosvaaraa ilmaisevan CHA2DS2VASc-pisteytyksen. Lisääntyneen vuotovaaran rajana pidetään kolmea pistettä, mutta sen saavuttaminen tai ylittyminen ei automaattisesti merkitse sitä, ettei AK-hoitoa voitaisi käyttää.

Tukos- ja vuotovaaraa ennustavat osin samat tekijät (ikä, sairastettu aivoverenkierron häiriö, kohonnut verenpaine). Osaan vuotovaaraa ilmaisevista tekijöistä voidaan vaikuttaa: kohonnutta verenpainetta voidaan hoitaa, alkoholin liikakäyttöä ja haitallisten särky- ja muiden lääkkeiden käyttöä voidaan välttää ja huonosti onnistuva varfariinihoito voidaan korvata uudemmilla antikoagulanteilla.

Arvio AK-hoidon aloittamisesta tehdään siis yksilöllisesti, ongelmatapauksissa tukos- ja vuotoriskiä keskenään punniten.

On tilanteita joissa AK-hoitoa ei voida käyttää. Jos tukosriski on suuri, voidaan harkita hoitoa, jossa vasen eteiskorvake tukitaan verisuoniteitse tehtävällä toimenpiteellä.

AK-hoito toteutetaan yleisimmin varfariinilla (Marevan®, ks. Sydänliiton potilasopas Marevan-hoito). Jos hoitotasapainoa on vaikea saavuttaa, vaihtoehtoina ovat uudemmat suorat antikoagulantit apiksabaani (Eliquis®), dabigatraani (Pradaxa®) ja rivaroksabaani (Xarelto®). Jälkimmäiset ovat sairausvakuutuksessa korvattavia määräehdoin (ks. Veren hyytymistä estävät lääkkeet). Niiden etuna on helpomman käytettävyyden lisäksi hieman pienempi aivoverenvuodon riski kuin varfariinilla.

Aiemmin suositeltiin  asetyylisalisyylihappoa (ASA) pienehkön tukosriskin eteisvärinäpotilaille. ASAn teho on kuitenkin selvästi huonompi kuin AK-hoidon, vaikka vuotovaara on jokseenkin sama. Nykyään kun varfariinille on hyviä vaihtoehtoja, ASAa tai muita verihiutaleiden estäjiä (esimerkiksi klopidogreelia) ei suositella eteisvärinäpotilaiden aivoverenkierron häiriöiden estoon.

Elintavat

Elämäntavat ja taustasairauksien hoito ovat aina tärkeitä eteisvärinäpotilaalle. Varfariinihoito aiheuttaa ruokavalioon omia piirteitään, jotka on selostettu Marevan-hoito-potilasoppaassa. Muuten eteisvärinässä noudatetaan sydänystävällisen ravitsemuksen periaatteita. Tupakoimattomuus kuuluu luonnollisesti asiaan. Alkoholin liikakäyttö voi laukaista eteisvärinäkohtauksen ja on monella muullakin tapaa haitaksi. Liikuntaa on hyödyllistä harrastaa itse kunkin mieltymysten ja mahdollisuuksien mukaan. Kohonnut verenpaine hoidetaan huolellisesti, samoin mahdollinen diabetes. Ylipainon osittainenkin vähentäminen auttaa, erityisesti jos siihen liittyy unenaikainen hengityshäiriö (uniapnea), joka voi vaatia myös muuta hoitoa. Eteisvärinän taustalla olevat sydänsairaudet hoidetaan yleensä tavalliseen tapaan, mutta joidenkin läppävikojen leikkaushoitoa eteisvärinätaipumuksen ilmaantuminen saattaa jouduttaa.

Työikäisille eteisvärinä ei sellaisenaan aiheuta työkyvyttömyyttä muuten kuin mahdollisten taustasairauksien tai toimintakyvyn rajoitusten kautta.  Matkustamista lentokoneella tai muuten eteisvärinä ei estä, jos tila on vakaa ja kunto kohtalainen. Eteisvärinäpotilas voi  ajaa autoa, ellei esiinny tajuttomuus- tai muita toimintakyvyn menetyksen kohtauksia. Eteisvärinässä käytettyjen lääkkeiden sairausvakuutuskorvauksista ks. Sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet.

Kajoavat hoidot

Eteisvärinän kajoavia (invasiivisia) hoitoja ovat katetriablaatiot, eteiskorvakkeen sulku ja leikkaushoidot.

Eteisvärinän katetriablaatio tehdään nivustaipeen laskimosta. Rytmihäiriön syntypesäkkeet vasemmassa eteisessä kartoitetaan ja eristetään muusta eteiskudoksesta radiotaajuusenergialla tai kylmäkäsittelyllä. Parhaimmillaan eteisvärinätaipumus paranee (noin 70 prosentilla). Vaikka näin ei kävisi, ablaation jälkeen rytmihäiriö saattaa olla lääkkeillä paremmin hallittavissa. Joskus eteisvärinätaipumus palautuu myöhemmin, ja toimenpide saatetaan joutua uusimaan. Komplikaatioita on muutamalla prosentilla hoidetuista, valtaosa lieviä pistopaikan verenpurkaumia. Vakavat komplikaatiot ovat harvinaisia: aivoverenkierron häiriöt, sydänpussin ärsytys, joka voi johtaa sydämen toimintaa haittaavaan nestekertymään (tamponaatio) ja välittömästi vasemman eteisen takana sijaitsevan ruokatorven puhkeaminen. Komplikaatioiden riski suurenee iän myötä.

Katetriablaatio sopii parhaiten nuorehkolle, kohtauksittaista (paroksysmaalista) eteisvärinää sairastavalle potilaalle, jonka sydän on rakenteellisesti terve (itsenäinen eteisvärinä) ja jonka elämää tiheästi toistuvat kohtaukset vaikeuttavat. Toimenpiteitä tehdään Suomessa noin 600 vuodessa, joten kaikkien yli 100 000 eteisvärinäpotilaan rutiinihoito se ei suinkaan ole.

Eteis-kammioliitoksen ablaatio (AV-ablaatio) soveltuu sykkeenhallinnan keinoksi, kun tämä ei lääkkeillä onnistu. Eteis-kammiosolmuke tuhotaan radiotaajuusenergialla, jolloin aiheutetaan täydellinen eteis-kammiokatkos (totaaliblokki). Eteiset jäävät värisemään, mutta tämä ei vaikuta kammioiden rytmiin eikä siis pulssiin, koska sähköjohto on välistä poikki. Samalla asennetaan sydämentahdistin. Toimenpide on pienempi kuin eteisvärinän katetriablaatio ja hyödyllinen, kun huono sykkeenhallinta haittaa elämänlaatua. Vaikka syke on sen jälkeen säännöllinen, hyytymisen estolääkityksen tarve ei poistu, koska hyytymänmuodostus jää värisevissä eteisissä ennalleen.

Tavallaan eteisvärinän katetriablaatioihin kuuluu myös WPW-oireyhtymään liittyvän oikoradan katkaisu. Nopea oikorata on niitä harvoja tilanteita, joissa eteisvärinä on rytmihäiriönä hengenvaarallinen. Sen kautta eteisten sähköherätteet voivat johtua kammioon niin nopeasti, että seuraa kammiovärinä.

Katetriteitse tapahtuvalla vasemman eteiskorvakkeen sulkutoimenpiteellä voidaan vähentää aivoinfarktin riskiä silloin kun vuototaipumuksen vuoksi AK-hoito ei tule kysymykseen.

Eteisvärinä voidaan hoitaa kirurgisesti silloin kun eteisvärinäpotilaalle tehdään muusta syystä sydänleikkaus. Rytmihäiriöpesäkkeet eristetään saman periaatteen mukaan kuin katetriablaatiossa.