Odotushuoneessa: Hammasten kivistystä ja kipupisteitä

Toisinaan ammatillisuus joutuu koetukselle, kuten kävi Viimeisimmälle Vakinaistetulle. Viikonloppuna vaivihkaa alkanut hammassärky äityi maanantaiaamuun mennessä myrskylukemiin. Oli pakko tehdä se, mitä jokainen kelpo kansalainen tai terveysalan pro välttää viimeiseen asti: soittaa hammashoitolaan ja ottaa se juuri peruttu aika.

Vastaanottohenkilö intoili, että te onnekas pääsette sisään saman tien.

– Minulla on refluksitauti, parkaisi Viimeisin Vakinaistettu muistellen niitä tuskallisia kertoja, jolloin oli maannut hammaslääkärin käsittelyssä pää alaspäin liman kertyessä kurkkuun. – Minun on saatava istua mahdollisimman pystyssä.

Herttainen kollega vakuutti, että kirjaisi sen ennakkotietoihin. Ilman muuta ja totta kai.

– Mutta jos tulee kiireellisempi tapaus, voin luopua ajasta ja tulla toiste… kiirehti Viimeisin Vakinaistettu osoittamaan jalomielisyyttään.

Herttainen kollega rauhoitteli, ettei moista takaiskua ollut odotettavissa etenkään, kun aika oli käsillä kotvan kuluttua.

Katuminen kävi peruuttamattomaksi, joten Viimeisin Vakinaistettu horjui hammaslääkäriin vastaanottovastaava Mira Nieminen-Virtasen siunausten saattelemana kuvitellen, että mitään hirveämpää ei voisi tapahtua. Valitettavasti hän ei olisi voinut olla vankemmin väärässä.

Lempeä hoitaja avusti hänet tuoliin, joka säädettiin liki tavanomaiselle korkeudelle. Huolehtivainen lääkäri kurkkasi yläleukaa ja havaitsi halkeaman, josta puski lihanriekaleita. Röntgauksen jälkeen hän päätti poistaa koko hampaan, teki puudutuksen kipua ja vaivaa aiheuttamatta ja ryhtyi tarmolla toimeen. Työpari huomioi herkeämättä refluksitautisen asiakkaansa rykimisen, korahtelun ja syljeskelyn tarpeen. Repiminen, riuhtominen, taltalla naputtelu, juuren kaivaminen sujuivat tuskattomammin kuin radiomainosten kuuleminen. Vain korviaan ei Viimeisin Vakinaistettu kyennyt suojaamaan.

– Se sote, aloitti hammashoitaja luottamuksellisesti työntäessään lääkärille talttaa.

Kun yksi kaupunki ei jatkossa olekaan työnantajana, hän uskoutui äänekkäästi, hoitajaa voidaan viskoa alueella toimipisteestä toiseen. Aamusella on sadan kilometrin päässä henkilöstövajausta, joten lähdepä ruuhkahulinassa suihkamaan sinne sohjoista tietä! Perillä odottaa tuntematon tohtori – jonka työasennot ovat itäsaksalaista mallia – ja työhuone, jossa et osaa suunnistaa. Neljännestunnin hoitoajasta kuluu kymmenminuuttinen harhailuun eri laatikoissa. Sehän kostautuu: iltapäivällä jonotusta kestää em. syistä jo puolen tuntia.

– Eläköön potilasvastuu! hurrasi siihen hammaslääkäri. – Potilasvastuu on unohdettu, kuopattu ja sivuutettu nyt ja aina ja iankaikkisesti!

Viimeisimmän Vakinaistetun katse alkoi harhailla. Auttaisiko pyörtyminen? Hän halusi sulkea korvansa, hän ei kestänyt enää sanaakaan soteonnettomuuksista…

– Lisään heti puudutetta, lupasi hammaslääkäri huomatessaan potilaan tärisevän. Sitten hän ja hoitaja ryhtyivät suunnittelemaan tulevaisuutta, johon kuului palkaton työajan pidennys. Olikohan yksikään Päättäjä ehtinyt sote-kiireiltään rekisteröidä hoitajan ja lääkärin työskentelevän pareina. Joten…  

Hammaslääkärien lisätunti oli korvamerkattu toimistotöille, hoitajien ylimääräiselle puolituntiselle taas ei ollut kohdetta. Eli: – Jonot pitenevät kuin silloin ennen, laulahtivat molemmat. – Mikään ei muuttua saa, ei ainakaan parempaan!

Ja Viimeisimmän Vakinaistetun korvat alkoivat soida ja soivat, kunnes uuden vuoden ilotulitukset pamauttivat ne ennalleen.

- Ruusuke-