Sydänystävät

Sinä iltana kun Simon sydän pysähtyi, Maire laittoi suuritöisen hedelmäkakun uuniin, jätti poikkeuksellisesti tiskit myöhemmäksi ja istuutui miehensä viereen olohuoneeseen.

Tv-sarja Emmerdalen ensimmäinen jakso kesän jälkeen oli alkamassa. Päivä oli mitä tavanomaisin. Mainokset pyörivät tv-ruudulla ja elokuinen ilta hiljalleen tummeni. Sitten Simo Kuuselan sydän pysähtyi.

– Simo istui keinutuolissa ja nytkähti. Ihmettelin mitä hän pelleilee ja tiukkasin, että mitä vitsailet. Heti kuitenkin huomasin, että nyt oli leikki kaukana. Soitin kiireellä 112-hätänumeroon. Simon huulet alkoivat jo sinertämään. Hätäkeskuksesta neuvottiin, että potilas on saatava välittömästi selälleen. Enhän minä häntä yksin pystynyt keinusta siirtämään. Paniikki voimistui ja jalkani vain ohjautuivat hakemaan apua naapuriin. Sen jälkeen muistan pätkiä sieltä täältä, Maire kertoo.

Naapurin Hannu

Hannu Tarvainen oli kotona kahdestaan nuorimman poikansa kanssa. Illan retki uimahalliin oli hetkeä aikaisemmin peruuntunut. Ovikello soi. Se soi kiireellä ja voimakkaasti, soi kerran, soi kaksi ja soi kolme kertaa.

– Ensimmäinen ajatus oli, että jossain on hätä. Menin avaamaan, mutta oven takana ei ollutkaan ketään. Vastapäisen asunnon ovi oli auki ja kuulin hätääntyneen naisen puhetta. Tiesin heti, että nyt oli tosi kyseessä, Hannu muistelee.

Sinihuulinen Simo istui keinutuolissa. Toisilleen hyvänpäivän tutut, naapurit, Maire ja Hannu, siirsivät hänet hätäkeskuksen ohjeiden mukaisesti nopeasti alas lattialle makuuasentoon. Hätäkeskuksen työntekijä rauhoitteli shokissa olevaa Mairea, apu oli matkalla.

Seuraavaksi tilanne eteni kuin unessa. Hannu tarkisti Simon pulssin ja hengityksen, kumpaakaan ei tuntunut. Huulet olivat entistä sinisemmät.

– Aloitin elvytyksen, en mitään miettinyt, aloin vain elvyttämään. Puhalsin happea ja laskin rintakehän painallusten sarjaa. Tein kuten sähköasentajan koulutukseni pakollisella ensiapukurssilla olin edellisenä vuotena oppinut, Hannu sanoo.

– Muistan, että käännyin katsomaan Hannua, ja hämmästyin, mitä ihmettä se naapurin mies oikein tekee?

Mairella ei ole juuri tarkkoja muistikuvia tapahtumista. Katkelmia sieltä ja täältä. Tapahtuma kestivät ikuisuuden, mutta toisaalta vain pienen hetkisen. Maire luuli, ettei mitään ollut tehtävissä: Simon sydän oli pysähtynyt, hän ei hengittänyt ja huulet olivat siniset.

Neljäntoista minuuttia

Hannu elvytti. Jälkeenpäin saatujen hätäkeskustietojen mukaan apu saapui paikalle 14 minuutin päästä puhelun alkamisesta. Siihen asti Simon henki ja sydän olivat Hannun käsissä.

Puhelin oli pöydällä ja Hannu laski ääneen 2 kertaa tekohengitystä ja 30 kertaa painallusta, sydänhierontaa. Puhelimen toisesta päästä, hätäkeskuksesta sanottiin, että ensielvytys on hyvin käynnissä. Nyt piti vain jaksaa kunnes ambulanssi saapuisi.

– Huomasin, että Simon huulet alkoivat jälleen hieman punertamaan ja rintakehä liikkui. Ajattelin, että veri kiertää ja että happea pääsisi silloin myös aivoihin. Vaikka potilas ei itse hengittänyt, eikä sydämen pulssi tuntunut, tiesin että elvytyksestä oli apua, Hannu kertaa tapahtumia.

Sitten 14 minuutin kohdalla tilanne lähtee etenemään kuin pikakelauksella. Ensiapuryhmä saapuu paikalle ja Simon rintaan annetaan välittömästi sähköimpulssi.

– Kun apu saapui, minulle annettiin lupa lopettaa puhelu. Sisään tuli ensiapuryhmän ihmisiä ja hoitaja saattoi minut olohuoneesta keittiöön ja rauhoitteli. Sitten romahdin ihan täysin, lysähdin ihan kasaan itkemään. Nyt Simo oli parhaissa käsissä, Maire sanoo vakavana miestään katsoen. Rakkaus hehkuu kummankin silmissä.

Simon sydän lähti heti ensimmäisen sähköimpulssin jälkeen lyömään, vaikka yli kymmenen minuutin sydänpysähdyksen käynnistysennuste, varsinkin ensimmäisellä yrittämällä, on jo heikko. Hengityslaite puhalsi keuhkoihin happea. Hannu piteli tippaa, josta ensimmäiset lääkkeet tippuivat suoneen.

Paarit eivät mahtuneet hissiin, ja tajuton Simo nostettiin kantopussilla hissin lattialle selin makuulle. Kun hissin ovi sulkeutui, pikakelaus pysähtyi. Hannu ja Maire jäivät hiljaiseen huoneeseen kahden.

– Ensihoitajat kiittivät heti Hannua, alkuelvytys oli tehty todella hyvin. Jälkeenpäin tiedämme, että juuri Hannun nopea toiminta pelasti Simon hengen, Maire sanoo.

Maire ei lähtenyt sairaalaan mukaan. Simoa hän ei olisi voinut nähdä, sillä mies vietiin suoraan tehohoitoon ja tutkimuksiin. Sairaalassa hän ei olisi voinut tehdä yhtään mitään sinä iltana. Simo oli nyt parhaassa mahdollisessa hoidossa.

Hedelmäkakku

Hannu ja Maire istuivat keittiössä. Hedelmäkakku oli edelleen uunissa.

– Ei siinä omia ajatuksia ennättänyt miettimään, ei edes sitä mitä juuri oli tapahtunut. Yritin vain saada Mairen ajatuksia muualle. Yhdessä katsoimme, ettei kakku pala. Sen sanoin kuitenkin, että älä sinä nyt hättäile, kyllä se Simo sieltä selviää.

Kakku otettiin uunista. Ja kun Kati, Mairen pojantytär tuli, oli Maire jo hieman rauhoittunut.

Mutta sinä yönä ei uni meinannut tulla kummallekaan. Hannu valvoi ja mietti, mitä oli tehnyt ja miten Simo mahtoi voida. Oliko kaikki tullut tehtyä oikein, niin kuin hän oli vuosi takaperin koulussa opiskellut?

Maire oli väsynyt. Sairaalasta oli sanottu, että jos jotain tapahtuu, he soittavat heti. Nyt piti vain odottaa ja yrittää pysyä itse rauhallisena. Huoli oli kuitenkin suunnattoman suuri.

Kati yöpyi Mairen tukena ensimmäisen yön. Seuraavana päivänä tueksi matkusti Espoossa asuva ystävätär.

– Laila oli lähdössä matkalle, ja hän heti uutisen kuultuaan, kieltelyistäni huolimatta, perui kaikki omat suunnitelmansa ja tuli tänne Kuopioon tuekseni.

Myöhemmin samana päivänä Maire istui yhdessä ystävänsä kanssa Kuopion yliopistollisen sairaalan Sydänkeskuksen eräässä huoneessa kuuntelemassa Simoa hoitanutta lääkäriä. Hyvää oli se, että Simo oli elossa, mutta huonoa se, että jatkoennuste oli todella huono. Sydämen pysähdys oli ollut niin pitkä, että aivot olivat mitä todennäköisimmin vaurioituneet. Verenkiertohäiriöille herkimpänä reagoivat aivot, ja jos toimintoa ei saada palautettua muutamassa ensimmäisessä minuutissa, pysyvät muutokset aivoissa alkavat kehittyä.

– Lääkäri halusi, että Simo pidettäisiin tajuttomana kolme päivää ja annettaisiin toipua. Herätyksen jälkeen otetaan aivofilmi ja tietäisimme lisää, Maire sanoo.

Niinpä odotus jatkui. Sairaalalta palattuaan Maire ja Laila keittivät hiljakseen kahvit, söivät palat hedelmäkakkua. Osan kakusta Maire vei Hannulle naapuriin.

Kolmantena päivänä Simo herätettiin.

– Hän oli hyvin hauras, mutta silmistä näin heti, että siellä se minun Simo oli. Hän hymyili heikosti ja kertoi nimensä kysyttäessä. Hän joutui tunnistamaan lääkäreiden pyynnöstä minut, ja mukanani olleet neljä muutakin naista. Kaikkien nimet Simo pystyi kertomaan. Pian sen jälkeen lääkäri totesi, ettei aivofilmiä tarvita, sillä Simo aikoo selvästi palata takaisin riveihin.

Kolmen viikon sairaalassa olon jälkeen Simo kotiutui. Kotona odottava rollaattori sai lähteä ensimmäisenä. Reilu kolme kuukautta myöhemmin Simolle asennettiin sydämentahdistin.

– Nyt olemme käyneet jo neljä kertaa tanssimassa, hitaasti poski poskea vasten. Ja tansseissa halusivat tanssittaa ja halata Simoa, niin häntä kaivattiin, Maire kertoo.