Lydian sydän voi hyvin

Lydia Von Koch-Haaksalo on terve 100-vuotias.

Lydia Haaksalo asuu yksin eikä tarvitse hoivapalveluja. Kaksi kertaa kuussa käy siivooja, lähistöllä asuva kummityttö käy kaupassa ja alakerrassa asuva ystävällinen kanttori auttaa tarvittaessa.

Lydialla on turvaranneke, jonka apuun hän on turvautunut kerran pudottuaan lattialle. Oli yö, eikä Lydia päässyt omin voimin ylös.

Lääkärin Lydia tapaa kerran vuodessa, silloinkin vain varmistaakseen yöunensa.

– Pääni ei osaa nukkua. Aivoni raksuttavat koko ajan. Tarvitsen nukahtamislääkkeen. Otan illalla puolikkaan tabletin ja toisen puolikkaan otan, jos herään yöllä, enkä saa unta, Lydia sanoo nauraen.

Muita lääkkeitä Lydia ei tarvitse.

Haaksalon sappikivet leikattiin 1975. Muuta sairaanhoitoa hän ei ole sen koommin tarvinnut. Lääkäri yrittää ajoittain ehdottaa erilaisia verikokeita, mutta ne ovat Lydian mielestä turhia.

– En ole sairas, olen vain vanha, Lydia sanoo ja nauraa taas.

– Terveellinen ruokavalio, sanoi lääkäri, kun Lydia kertoi päivittäisistä aterioistaan. Lydia valmistaa ruokansa itse, pakastaa annokset valmiiksi ja ottaa aina sulamaan seuraavan päivän ruoan.

Aamukahvin kanssa Lydia syö juustosämpylän ja jokapäiväiseen ruokavalioon kuuluu puoli desilitraa pellavansiemeniä ja jogurttia. Pääruokana on kanaa, kalaa tai vaikkapa lihapullia ja perunoita. Aina mukana on sekavihanneksia. Taatelit ja viinirypäleet ovat Lydian herkkuja.

Ruokansa Lydia pureskelee omilla hampailla. Hänellä on edelleen kaikki omat hampaat suussa.

Lydia kuulee huonosti. Siksi hän käyttää kuulolaitetta, jonka avulla voi seurata myös televisiota. Kuulolaitteessa on myös mikrofoni puhekaveria varten. Ja vaikka Lydian näkö on heikko, hän lukee joka päivä sinnikkäästi Helsingin sanomat.

– Haluan tietää, mitä maailmalla tapahtuu, hän selittää.

Lapsuus Terijoella

Lydia Haaksalo syntyi Maarianhaminassa 1917 perheen toisena lapsena. Isä, Leopold Von Koch toimi Venäjän keisarillisen laivaston ja amiraalin adjutanttina, miinalaivan komentajana. Äiti, Nadezda hoiti lapsia ja kotia.

Venäjän vallankumouksen syttyessä Von Koch jätti virkansa, ja perhe muutti Suomeen ja Viroon. Isällä ei ollut työtä, ruoasta oli pulaa ja pakolaisperhe eli köyhyydessä.

Kun kielitaitoinen isä sai kuulla, että Kannaksella oli paljon apua tarvitsevia, vallankumousta paenneita venäläisemigrantteja, perhe muutti Terijoelle Lydian ollessa seitsemänvuotias.

Terijoella perhe kasvoi. Lapsia Von Kochin perheeseen syntyi kaiken kaikkiaan 10, joista nuorin syntyi kuolleena.

Kannaksella riehuivat monenlaiset kulkutaudit, kuten tulirokko, vesikauhu ja keltatauti. Lydia sairasti lapsena paljon. Ensin leikattiin Viipurissa umpisuoli, heti sen jälkeen hän sai angiinan, angiinamyrkytyksen ja keltataudin.

– Siihen maailman aikaan ei ollut vielä antibiootteja. Muistan edelleen ne hirveät päänsäryt. Minut eristettiin pieneen ruokasaliin, etteivät muut perheenjäsenet olisi sairastuneet keltatautiin ja jouduin olemaan kaksi kuukautta poissa koulusta.

– Vaikka työtä suurperheessä oli paljon, äiti ja isä jaksoivat olla rakastavia. Ja vaikka elämä oli materiaalisesti niukkaa, ruoasta ei ollut enää puutetta.

Isä auttoi Kannaksen emigrantteja ja äiti hoiti kotia ilman ulkopuolista apua. Kotona Lydia oppi työnteon.

Lydia ihmetteleekin nykyaikaa. Useissa perheissä lapset eivät opi tekemään mitään kotitöitä, ja sitten vanhemmat uupuvat työtaakkoihinsa.

– Meillä Terijoella kaikki lapset tekivät kotitöitä, siivosivat, tiskasivat, hakivat puita, pumppasivat kaivosta vettä ja tekivät talvella lumitöitä.

Yhdessä tekeminen myös kasvatti perheen yhteishenkeä. Lapset lauloivat kuorossa, urheilivat, kävivät partiossa ja soittivat pianoa.

Kodin rakastava ilmapiiri, työntekoon kannustava elämäntapa ja vanhempien rakkaus ovat varmasti osakseen myötävaikuttaneet Lydian pitkään ikään.

Terijoella talojen ympärillä oli yleensä suuret puutarhat hyötykasveineen, joista saatiin vihannekset ja juurekset, joita Marttojen opastuksella säilöttiin talven varalle. Talot olivat varsin omavaraisia.

Itse tuotettiin usein jauhot, maidot, voit, munat ja lihat. Hedelmätarhoista saatiin omenat ja marjat.

Terveellinen ruokavalio

Von Kochin perheen ruokavalio oli jo siihen maailman aikaan terveellinen. Kasviksia ja vihanneksia syötiin paljon, salaattia, porkkanaa, lanttua ja punajuuria.

– Tykkäsin kaikista ruoista. Hirveästi olen tykännyt punajuurikeitosta eli borssikeitosta ja tattaripuurosta. Meillä oli iso kasvimaa, jossa kasvoi muun muassa tomaatteja, vihreitä papuja ja pinaattia. Että mä rakastan vihreitä papuja.

– Meillä oli myös omia kanoja sekä kalkkunoita ja myöhemmin myös porsaita. Perunat kasvoivat hiekassa. Ne olivat sileitä kuin kananmunat, ei pilkun pilkkua missään, Lydia muistelee.

– Kasvimaallamme kasvoi myös suuria, pitkiä kurpitsoita, joista saatiin monenlaisia ruokia. Uuniruokia laitettiin suurperheellemme suuressa, soikeassa padassa. Kurpitsan sisällä padassa paistettu lihamureke sai hautua uunissa monta tuntia ja se oli sitten hyvää.

Lapset kävelivät päivittäin kahden ja puolen kilometrin päässä olevaan kouluun. Polkupyöriä ei ollut. Talvella pojat hiihtivät ja tytöt liukuivat potkukelkoilla.

– Saatiin hyvin liikuntaa. Muistan, kun kesällä herätin aina pikkuveljeni Igorin, ennen kuin muu perhe heräsi. Käveltiin toistakymmentä kilometriä joka aamu. Meillä oli hienot näkymät harjun päällä kulkevalta polulta merelle.

– Olenkin aina tykännyt kävelystä.

Lydia kouluttautui sairaanhoitajaksi Viipurissa, työskenteli sodan aikana sotasairaaloissa ympäri Suomea ja löysi tulevan miehensä työskennellessään sodan jälkeen puolustusvoimien ihotautisairaalassa Suomenlinnassa.

Magnus Haaksalo, josta myöhemmin tuli kenraali, muutti sotilasuransa takia pitkin Suomea ja Lydia miehensä mukana. Lydia työskenteli vapaaehtoisena sotilaskodeissa.

– Päivystin, hoidin kirjastoa ja keitin sotilaspojille kahvia. Lapin leirialueella sanoin hoitavani tiskit. Kerroin olevani hyvä tiskikone, sillä olin jo lapsesta asti toiminut 11-jäsenisen perheen tiskikoneena, Lydia nauraa.

Kun Magnus Haaksalo jäi eläkkeelle, pariskunta muutti ensimmäiseen omaan kotiinsa. Siihen asti he olivat asuneet kasarmeilla.

Veikkolan rakkaassa omakotitalossa he ehtivät asua yhdeksän vuotta, eli siihen asti kun Magnus Haaksalo kuoli syöpään. Lydia muutti Magnuksen kuoleman jälkeen Helsinkiin ja on elellyt nyt yksin 28 vuotta omassa kerrostaloasunnossaan.    

Lydia Haaksalon hyvään terveyteen ja pitkään ikään ovat tietysti vaikuttaneet monet eri asiat, mutta aina vanhuuteen jatkuvalla kävelyharrastuksella ja terveellisellä ruokavaliolla on taatusti osuutensa. 100-vuotiaan kävelytahti on hidastunut ja avuksi on tullut rollaattori.

Lydia on edelleen ketterä ja ponnistaa tuon tuosta sohvalta ylös hakemaan sitä sun tätä mieleen juolahtavaa ja suorittaa erilaisia kotiaskareitaan.

Liukkailla keleillä Lydia ei uskalla ulos yksin, mutta kun kevät koittaa ja aurinko lämmittää, Lydia ottaa rollaattorinsa, kiertää pihapiiriä ja nauttii kerrostalon pihaan istuttamistaan kukista.  

Lydia Haaksalon muisti on erityisen hyvä. Hän muistaa kaikki kaupungit, joissa asui miehensä työuran aikana Suomessa. Hän muistaa koulunsa opettajien nimet, vuosiluvut, historian tapahtumat yksityiskohtaisesti ja lapsuuden elämän käänteet, niin Terijoella, kuin rajojen sulkeuduttua Suomessa.

Perheen kymmenestä lapsesta elossa on enää Lydia, yksi pikkusisko ja yksi pikkuveli. Lydialla ei ole lapsia. Hän sanoo, että sai hoitaa pikkusisaruksiaan koko lapsuutensa ajan. Se riitti.