Verenpaine

  • Mies ja nainen leikkaavat omenapuun oksia
  • Normaali ja kohonnut verenpaine

Verenpaine tarkoittaa valtimoissa vallitsevaa painetta. Paine syntyy, kun sydän supistuu ja pumppaa verta valtimoihin.

Verenpaine kohoaa, kun ihminen jännittää, liikkuu tai ponnistelee. Tilapäinen verenpaineen vaihtelu on normaalia. Jatkuvasti koholla oleva verenpaine vaurioittaa sydänlihasta ja verisuonia. Kohonnut verenpaine on yksi valtimotautien suurimmista vaaratekijöistä.

Kohonnut verenpaine ei luotettavasti näy eikä tunnu, joten sen saa selville vain mittaamalla. Jokaisen aikuisen on tunnettava verenpaineensa ja mitattava se vähintään viiden vuoden välein, useammin, jos paine on ollut lievästikin koholla.

Verenpainearvot

Verenpaine ilmoitetaan kahdella luvulla.

Suurempi luku ("yläpaine") kuvaa painetta sydämen supistuessa (systolinen verenpaine) ja pienempi luku ("alapaine") on paine sydämen lepovaiheen aikana (diastolinen verenpaine).

Mittayksikkö on elohopeamillimetri eli mmHg

Normaali ja kohonnut verenpaine

Verenpaine kohoaa normaalisti tilapäisesti monesta syystä, esimerkiksi fyysisissä ponnistuksissa ja jännitettäessä. Siksi verenpainetta arvioitavissa on ajateltava useisiin mittauksiin perustuvaa tyypillistä tasoa. Verenpaine vaihtelee normaalisti myös vuorokauden eri aikoina.

Pitkään jatkuessaan kohonnut verenpaine voi johtaa valtimoiden vaurioitumiseen ja ateroskleroosiin eli valtimoiden kovettumiseen. Kohonneen verenpaineen tärkein haitallinen seuraus on aivohalvaus. Kohonnut verenpaine lisää sekä verisuonitukoksesta (aivoinfarkti) että verenvuodosta johtuvan aivohalvauksen riskiä. Kohonnut verenpaine lisää myös sepelvaltimotaudin ja muiden valtimotautien vaaraa. Muita mahdollisia haittoja ovat sydämen vajaatoiminta ja munuaisten toiminnan häiriintyminen. Kohonneen verenpaineen vakavimmat komplikaatiot ovat yleistyneen ja tehostuneen hoidon myötä käyneet harvinaisiksi.

Sekä kohonnut yläpaine (systolinen) että alapaine (diastolinen) lisäävät sairastumisriskiä.

Yllä oleva kuva näyttää, että sairastumisen (tässä tapauksessa kuolemaan johtavan aivohalvauksen) riski alkaa lisääntyä jo verenpaineen tasolta 115/75 mmHg ja nousee tasaisesti sitä enemmän mitä korkeammat paineet vallitsevat. Riski pätee kaiken ikäisille, mutta kulmakerroin on loivempi vanhoilla, koska heillä mukaan tulevat muut ("kilpailevat") kuolinsyyt.

Verenpaine luokitellaan oheisen taulukon mukaan. On huomattava, että "optimaalisen" eli sen verenpainetason, johon suurissa väestötutkimuksissa liittyy kaikkien pienin sairastuvuus, ja kohonneeksi määritellyn verenpaineen (hypertensio) väliin mahtuu "normaalin" ja "tyydyttävän" alueet, jolloin verenpainetta ei pidetä merkittävästi poikeavana.

Verenpainetasojen määritelmä ja jaottelu

Jaottelu Systolinen   Diastolinen
Optimaalinen < 120 ja < 80
Normaali 120-129 ja/tai 80-84
Tyydyttävä ("high normal") 130-139 ja/tai 85-89
Asteen 1 hypertensio 140-159 ja/tai 90–99
Asteen 2 hypertensio 160-179 ja/tai 100-109
Asteen 3 hypertensio ≥ 180 ja/tai ≥ 110
Isoloitu systolinen hypertensio ≥ 140 ja < 90

Isoloitu systolinen hypertensio on syytä jaotella (1, 2, 3) samalla tavoin kuin taulukon systolinen paine, kun diastolinen paine on alle 90 mmHg. Aste 1 vastaa lievää, aste 2 keskivaikeaa ja aste 3 vaikeaa hypertensiota. Näistä termeistä on luovuttu, jottei syntyisi sekaannusta, kun arvioidaan valtimotautiriskiä.

Verenpaineen mittaaminen

Verenpaineen mittaustapoja ovat mittaus ammattihenkilön (lääkäri, hoitaja) vastaanotolla, omatoimisesti tapahtuva mittaus yleensä tutkittavan kotona ja verenpaineen vuorokausirekisteröinti. Lisäksi omatoimista mittausta voi suorittaa terveydenhuollon toimipisteissä ja apteekeissa. Eri mittaustavat ja -ympäristöt antavat hieman erilaisia arvoja, jotka on tulkinnassa otettava huomioon (ks. Verenpaineen kotimittaus).

Kaikissa mittaustavoissa on keskeistä verenpaineen luontainen vaihtelu. Olosuhteet on vakioitava mahdollisimman hyvin. Jokaisella mittauskerralla tehdään kaksi peräkkäistä mittausta 1–2 minuutin välein. Tätä kutsutaan kaksoismittaukseksi. Luotettava arvio verenpaineesta ei synny yhdellä kaksoismittauksella. Ammattilaisten vastaanottomittauksissa lasketaan neljänä eri vuorokautena tehtyjen kaksoismittauksien keskiarvot. Kotimittauksessa käytetään 4–7 vuorokauden aikana aamuin ja illoin tehtävien kaksoismittauksien keskiarvoja.

Joskus voi olla hyötyä mittauksesta muissakin kuin vakioiduissa olosuhteissa. Esimerkiksi pystyasennossa ilmenevää huimausta voi selittää oireiden ilmetessä seisten mitattu matala verenpaine. Muuten huonon olon tai muiden oireiden aikana tehdyt mittaukset voivat sekoittaa enemmän kuin selventää. Ei voi tietää, johtuuko huono olo korkeasta verenpaineesta vai onko päinvastoin korkea verenpaine muusta syystä johtuvan huonon olon aiheuttamaa stressireaktiota.

Verenpaineen kotimittaus

Verenpaineen kotimittaukseen suositetaan olkavarsimittaria (rannemittaria vain jos olkavarresta ei voi mitata). Katso kuvasarjasta, kuinka mittaat verenpaineesi oikein.

Alla olevista linkeistä löydät kotiseurantaa varten taulukoita, joilla voit seurata verenpainemittauksia tietokoneellasi.

Kotiverenpainemittariksi valitaan puolueettomassa testissä hyväksytty mittari, jonka kunto ja paineanturin tarkkuus kontrolloidaan joka toinen vuosi tai valmistajan ohjeen mukaan.
Luotettavan tuloksen saamiseksi valitaan oikean kokoinen mansetti:

  • Olkavarren ympäryysmitta: 26–32 cm → mansetin leveys 12 cm
  • Olkavarren ympäryysmitta: 33–41 cm → mansetin leveys 14–15 cm
  • Olkavarren ympäryysmitta: yli 41 cm → mansetin leveys 18 cm

Liian pieni mansetti antaa todellista painetta korkeamman ja suuri mansetti matalamman painelukeman.

Yleensä ei ole väliä, kummasta yläraajasta paineen mittaa. Oikeakätisen on luontevampaa mitata vasemmasta käsivarresta ja päinvastoin. Mittausta aloitettaessa ja sen jälkeen muutaman vuoden välein on hyvä tarkistaa, ettei paine-ero käsien välillä ylitä 10 mmHg:ta. Tämän toteaminen voi vaatia useampia mittauksia, koska joskus paine ehtii muuttua jo mittaria kädestä toiseen vaihtaessa.

Mittausympäristön tulisi olla meluton ja kiireetön. Puoleen tuntiin ennen mittausta ei pidä harrastaa liikuntaa eikä tehdä kuormittavaa työtä, tupakoida, juoda alkoholia, kahvia, teetä eikä kola- tai energiajuomia.

Verenpaine lasketaan useana eri päivänä aamulla ja illalla tehtyjen kaksoismittausten keskiarvoina (erikseen systolisten ja diastolisten paineiden keskiarvot). Aluksi, kun kertamittauksessa on epäilty kohonnutta verenpainetta, käytetään seitsemän vuorokauden mittaussarjaa, seurannassa riittää neljä vuorokautta (taulukko).

Aamumittaukset tehdään yleensä ennen lääkkeiden ottoa klo 6-9 ja iltamittaukset klo 18-21 välisenä aikana.

Ammattilaismittausten ja kotimittausten toisiaan vastaavat arvot riippuvat verenpainetasosta. Kohonneen verenpaineen raja-arvoa, ammattilaismittausten 140/90 mmHg, vastaa kotimittauksissa 135/85 mmHg. Ammattilaismittausten tasoa 160/100 mmHg vastaa kotimittauksissa 145/90 mmHg.

Milloin omaseuranta on tarpeen? Miksi se on tarpeen? Kuinka usein mitataan?
Kun verenpaine on todettu lievästi tai kohtalaisesti kohonneeksi tai kun mittaustulokset vaihtelevat paljon eri kerroilla. Jotta saataisiin selville todellinen verenpainetaso ja voitaisiin tehdä päätös lääkehoidon tarpeellisuudesta. Verenpaine mitataan kaksoismittauksena aamuin ja illoin seitsemänä peräkkäisenä vuorokautena.
Kun lääkehoito on äskettäin aloitettu tai lääkitystä on muutettu. Jotta saadaan selville, päästäänkö lääkeannoksella hoitotavoitteeseen. Verenpaine mitataan kaksoismittauksena aamuin ja illoin neljänä mielellään peräkäisenä vuorokautena. Mittaussarjat tehdään kahden viikon aikana ennen seuraavaa lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanottokäyntiä.
Kun lääkitys on vakiintunut ja hoitotaso saavutettu. Seurataan verenpainetason pysyvyyttä. Neljän vuorokauden mittaussarja 3–6 kk välein.

Kaksoismittauksella tarkoitetaan verenpaineen mittaamista kahdesti peräkkäin 1–2 minuutin välein.

Kohonnut verenpaine ja sen hoito

Kohonnutta verenpainetta hoidetaan aina elintavoilla, tarvittaessa myös lääkkeillä. Elintavat on syytä tarkistaa jo kun verenpaine ylittää ihanteellisen (120/80 mmHg), siis paljon ennen kuin lääkehoitoa harkitaan.

Kohonneen verenpaineen diagnoosi ei ääritapauksia lukuun ottamatta koskaan perustu kertamittaukseen. Aina tarvitaan useita mittauksia, mielellään kotona toteutettu viikon mittaussarja. Reilustikin kohonnut verenpaine on usein oireeton tai oireet ovat epämääräiset, joten verenpainetta ei voi arvioida voinnin perusteella.

Kohonnut verenpaine voi liittyä eräisiin hoidettavissa oleviin sairauksiin (mm. hormoneja erittävät kasvaimet). Siksi lähdettäessä arvioimaan kohonnutta verenpainetta lääkäri tiedustelee näihin tauteihin viittaavia oireita ja tehdään laboratoriokokeita. Taustasairaudet ovat kuitenkin harvinaisia; niiden yhteydessä verenpaine on reilusti koholla ja reagoi huonosti tavanomaiseen hoitoon. Tavallisesti kohonnut verenpaine on itsenäinen (essentielli).

Alkuselvittelyihin kuuluu myös kohonneen verenpaineen mahdollisten haitallisten seurausten kartoittaminen. Näitä ovat EKG, josta tarkkaillaan muun muassa sydänlihaksen paksunemisen merkkejä (vasemman kammon hypertrofia eli LVH) ja virtsanäyte, josta etsitään valkuaista herkällä menetelmällä (albumiini-kreatiniinisuhde, U-AlbKrea).

"Itsenäinen" (essentielli) kohonnut verenpaine

"Itsenäinen" (essentielli) kohonnut verenpaine ei silti useinkaan ole täysin itsenäinen, vaan perinnöllisen taipumuksen tuo esiin tai sitä korostaa joukko epäterveellisiä elintapoja, kuten liika suolan käyttö, muuten epäterveellinen ruokavalio ja siihen liittyvä ylipaino sekä vähäinen liikunta. Nämä muodostavat kokonaisuuden, jota kutsutaan metaboliseksi oireyhtymäksi. Yksi helposti korjattavissa oleva kohonneen verenpaineen elämäntapasyy on lakritsin tai muiden mustien makeisten syönti, joka alttiilla henkilöillä voi selittää koko verenpaineen nousun. Liiallinen alkoholin käyttö nostaa myös verenpainetta. Naisilla estrogeenipitoiset ehkäisytabletit voivat nostaa verenpainetta.

Lievästikin kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa elämäntapakeinoin. Kohonneen verenpaineen hoito ei ole itsetarkoitus, vaan pyrkimyksenä on liitännäissairauksien (aivovaltimotaudit, sepelvaltimotauti, sydämen ja munuaisten vajaatoiminta) ehkäisy. Siksi aina on ensin tehtävä kokonaisvaltainen riskinarvio, jossa otetaan huomioon ikä. sukupuoli, sukutausta, kolesteroliarvot sekä mahdollinen tupakointi ja sokeriaineenvaihdunnan häiriö (FINRISKI-laskuri). Mitä suurempi riski, sen herkemmin lähdetään hoitamaan verenpainetta ja samalla kokonaisvaltaisesti muitakin vaaratekijöitä.

Jo syntyneet elinvauriot (sydänlihaksen paksuntuminen, lievä valkuaisvirtsaisuus eli mikroalbuminuria, silmänpohjamuutokset) ja tietenkin todettu verisuonisairaus kiirehtivät tehokkaan hoidon aloittamista. Edullisinta on ehkäistä oireettomatkin elinvauriot ennakolta. Siksi lääkehoidon aloittamista ei pidä liiaksi lykätä, jos elintapahoidot eivät kohtuuajassa (3–6 kk) tuota tulosta.

Hoito aloitetaan elintapamuutoksilla. Lievässä (1. asteen kohonnut verenpaine ilman elinmuutoksia) hoito on ainakin aluksi lääkkeetöntä. Vaikeammissa tapauksissa (2. ja 3. asteen kohonnut verenpaine, kohde-elinvauriot) aloitetaan elintapa- ja lääkehoidot samanaikaisesti.

Kohonneen verenpaineen hoidossa on käytettävissä viisi keskeistä lääkeaineryhmää:

Varsinkin pitempään kestäneessä kohonneessa verenpaineessa riittävän tuloksen saaminen vaatii usein kahden ja useammankin lääkkeen yhdistämistä. Yhdistämällä lääkeaineita eri ryhmistä kohtuuannoksina saavutetaan usein parempi tulos vähäisemmin sivuvaikutuksin kuin käyttämällä yksittäisen lääkkeen maksimiannosta.

Kohonneen verenpaineen hoito on pitkäjänteistä. Lääkärin ja potilaan on yhdessä sovittava hoidon tavoitteista, ja tavoitteiden saavuttamista on tarkkailtava. Verenpaine ei hoidu lääkekuurilla! Useimmiten oikein perustein aloitettu hoito on elinikäistä, mutta joskus lääkehoitoa voidaan keventää, jos elintapahoidossa saavutetaan tulosta (laihtuminen).

Säännölliset lääkärintarkastukset ja laboratoriokokeet vähintään vuosittain kuuluvat hyvään hoitoon.

Kohonneen verenpaineen vuoksi hoidossa oleva potilas ei ole sairas, vaan hänellä hoidetaan sairauksien riskitekijää tai -tekijöitä, jotta nämä eivät pääsisi aiheuttamaan sairastumista.

Verenpaineen hoitotavoitteet

Kohonneen verenpaineen hoitotavoitteet eivät ole samat kuin terveen väestön ihanteellinen verenpaine, koska liian tehokkaaseen hoitoon voi liittyä haittavaikutuksia.

Yleinen tavoite on keskimääräinen verenpainetaso alle 140/90 mmHg ammattihenkilön mittauksissa. Tätä vastaa kotimittausten keskiarvo alle 135/85 mmHg.

Lääkäri voi yksilöllisesti määrittää alhaisemmat tavoitteet, jos jo syntyneiden elinvaurioiden pahenemisen ehkäisy vaatii tätä.

Hoitotavoite on sama kaikenikäisille. Yli 80-vuotiaat saattavat kuitenkin olla herkempiä lääkkeiden haittavaikutuksille, joten heillä tavoite voi olla alle 150/90 mmHg.

Keskeinen tavoite on myös, ettei hoidosta aiheudu haittaa. Liiallinen verenpaineen lasku voi aiheuttaa huimausta, etenkin pystyasennossa ja pystyyn noustessa. Tätä epäiltäessä on mitattava verenpaine seisten ja usean minuutin seisomisen jälkeen.

Voiko verenpaine olla liian matala?

Sellaista luokitusta ei taulukossa ole. Matala verenpaine onkin paljon pienempi ongelma kuin kohonnut. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että terveellä, vointinsa hyväksi tuntevalla ihmisellä pelkkä matalan verenpaineen mittaustulos ei ole huolen aihe, päinvastoin. Hoikalla nuorella ihmisellä verenpaine voi olla esimerkiksi 90/50 ilman mitään haittoja.

Kaikkia oireita, esimerkiksi huimausta, ei pidä erehtyä laskemaan matalan verenpaineen syyksi. Huimauksen tavallisin syy on niskalihasjännitys, ja matala verenpaine voi olla viaton sivuilmiö.

Joihinkin sairauksiin liittyy verenpaineen säätelyhäiriö, jolloin verenpaine pystyasennossa laskee niin alas, että ilmenee haitallisia oireita (huimausta tai pyörtymistä). Tunnetaan myös muuten terveillä ihmisillä esiintyvä vasodepressiivinen oireyhtymä, jossa verenpaine laskee tai pulssi hidastuu (tai molemmat yhdessä) siinä määrin, että seuraa pyörtyminen.

Oma kysymyksensä on, miten matalaksi verenpainetta on syytä laskea kohonnutta verenpainetta hoidettaessa (ks. verenpaineen hoitotavoitteet) tai käytettäessä verenpaineeseen vaikuttavia lääkkeitä muiden sairauksien hoidossa.