Yhteisö on yksin elävän tukijalka

– Hyvät yhteisöt ovat yksinelävän kivijalka, sanoo Kaarina Porkkala. Hän on elänyt yksin nelisenkymmentä vuotta ja tietää, että asiassa on monia puolia.

– Arvostan yksinoloa. Yhteisöjen ohella hyvät ystävät, harrastukset ja koira ovat ilonaiheitani, kertoo reipas eläkeläinen.

Kaarina Porkkalalla, 70, on aina ollut elämässään jokin hyvä yhteisö. Yhteisö on kompensoinut yksinelämistä hyvin. Tällä hetkellä yksi tärkeä yhteisö on naiskuoro, joka koostuu erilaisista, eri-ikäisistä tamperelaisista naisista.

Kuorolla on aina ollut taitava johtaja. Musiikki ja laulaminen ovat kuorossa ykkösasia. Kuoro laulaa sen omia, sille sävellettyjä lauluja, mikä on tärkeä juttu ja tekee kuorosta ihan omanlaisensa. Kuoron mielekkyyden luovat kuitenkin ihmiset.

Tellus-kuoroa hän kuvailee rakastavaksi yhteisöksi. Harjoituksiin on joka kerran kiva mennä. Kuorolaiset ovat toisilleen tärkeitä ihmisiä, ja kuoro on muuttunut ja kasvanut vuosien varrella. Aluksi Telluksessa lauloi kourallinen naisia, nyt laulajia on paljon.

– Minulla on aina ollut yhteisöissä jokin tehtävä. Kuorossa olen viestinviejä: tiedotan kaikista tulevista tapahtumista ja muista tärkeistä asioista.

Kaksi yhteisöä katosi

Kaarina Porkkala eläköityi kuusi vuotta sitten. Hän koki silloin ison elämänmuutoksen. Esimiestyö sairaanhoitajana jäi, ja kotipaikka vaihtui Kangasalta Tampereelle. Kaarina oli viettänyt työelämässä ollessaan pitkään vapaa-aikansa ekoyhteisössä Vilppulassa, missä hänellä oli myös omia luottotehtäviä. Katajamäessä oli hyvä olla ja sitä ympäröivä luonto virkisti.

Katajamäen yhteisön päärakennus paloi tulipalossa ja Kaarina päätti luovuttaa oman huoneensa yhteisön toisesta rakennuksesta sieltä sitä kipeämmin tarvitsevalle.

Elämänmuutos oli iso, ja se laittoi monia asioita uusiin puihin. Uusi kotikaupunki Tampere oli tuttu ja siellä oli monta läheistä ystävää. Elämään tuli koira, joka on tärkeä jokapäiväinen kaveri, melkeinpä kumppani.

– Kangasalla minulla oli paljon kasvotuttuja ja se oli mukavaa. Isossa kaupungissa ei tutustu samalla tavalla, vaikka yrittääkin, Kaarina kertoo.

Hän on huomannut, että maalla esimerkiksi metsälenkillä ihmiset ryhtyvät herkästi juttelemaan niitä näitä. Se on hyvä asia.

– Rivitaloalue, jossa asun, on mukava, mutta ihmiset tuppaavat olemaan omissa oloissaan.

Ei saman katon alle

Kaarina Porkkala erosi lyhyestä avioliitostaan nelisenkymmentä vuotta sitten ja jäi pienen pojan yksinhuoltajaksi.

Seurustelusuhteita on ollut, mutta saman katon alla Kaarina ei ole kenenkään aikuisen kanssa asunut. Poika perheineen asuu lähellä ja heihin on hyvät välit, joskaan kanssakäyminen ei ole tiheää.

Yksinäisyys käy välillä mielessä pieninä ikävinä häivähdyksinä. Esimerkiksi silloin, kun ruokakaupassa näkee omanikäisten pariskuntien tekevän ostoksia yhdessä ja juttelevan, mitä ”me” kotona kokkailemme. Tai lauantai-iltana. Tai jouluna. 

– Yksinäisinä hetkinä luen. Tai katselen televisiota. Televisio on yksinäiselle yksi kumppani.

Jouluja Kaarina Porkkala on viettänyt useimmiten sisarensa perheessä, missä jouluhurahtanut sisarentytär laittelee juhlatunnelmaa innoissaan. Joskus joulu kuluu yhdessä hyvien ystävien kanssa.

– Ymmärrän, että monelle yksinelävälle viikonloppu tai juhlapyhä voi olla vaikea. Yksinäisyys voi tuntua kurjalta tai jopa hävettävältä. Ymmärrän, että yksinäinen saattaa lääkitä pahaa oloaan alkoholilla. Itselleni juomat eivät onneksi juuri maistu, Kaarina naurahtaa.

Täyttä eloisaa arkea

Kaarinan arki kuulostaa täydeltä. Kuoron ja koiralenkkien lisäksi hän harrastaa akryylimaalausta. Keväästä syksyyn aika kuluu kasvimaata kopsuttaessa Tampereen Pispalassa. Kielikahvilassa toimiminen on tärkeä harrastus, jossa voi auttaa maahanmuuttajia.

– Haluaisin olla avuksi jossakin, mutta vielä en ole löytänyt sopivaa paikkaa. Tiedän, että vapaaehtoistyölle on tarvetta ja että se onnellistuttaa ihmistä.

Kaarina sanoo arvostavansa omaa yksinäisyyttään. Hän on halunnut karsia monia asioita elämästään pois ja lisätä sellaista, mikä on kivaa. On hyvä, kun voi luoda sopivan tasapainon yksinäisyyden ja sosiaalisuuden välille. Esimerkiksi Facebook on kiva väline, joka tuo ihmisiä kuulumisineen luokse. Nettielämäänkin pitää löytää tasapaino. Luuri kädessä ei tarvitse olla koko ajan.

– Ajattelen nyt, että Tampere on mahdollisuuksien kaupunki. Täällä on vaikka mitä, myös monenlaista kivaa ihan ilmaiseksi. Omaa aktiivisuutta tosin vaaditaan, että jaksaa lähteä rientoihin.

  • Suomessa on yli miljoona yksinelävää ihmistä. Joka viides suomalainen kokee olevansa yksinäinen.
  •  Yksinäisyys heikentää suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Se eristää ihmisen yhteiskunnasta, lannistaa, sairastuttaa ja voi viedä pohjan koko elämältä.
  • Yksinäisyys on ylipainon, liikunnan puutteen ja tupakanpolton veroinen ongelma.
  • Yksinäisyys ja köyhyys kulkevat jossakin määrin käsi kädessä.
  • Syksyllä julkaistu professori Juho Saaren toimittama kirja Yksinäisten Suomi (Gaudeamus 2016) kertoo yksinäisyydestä 2010-luvun Suomessa. Yksinäisyys ei ole kirjan mukaan yksinomaan tai yksilön ongelma, vaan se liittyy yhteiskunnan rakenteisiin.
  • Ihmissuhteet ovat tärkeä osa elämää. Yksinäisyys vaikuttaa aivojen kipujärjestelmiin. Yksinäisyys saattaa vaikuttaa osaltaan jopa muistisairauksien syntyyn.
  • Professori Juho Saaren toimittamassa kirjassa yksinäisyyttä pohditaan monelta eri kantilta. Kirja tarjoaa myös ratkaisuja siihen, miten yksinäisyyttä voidaan vähentää. Kolmannella sektorilla on tärkeä rooli, kun yhteiskuntaa yritetään muuttaa yhteisöllisempään suuntaan.