Mene sisältöön

Sydänliiton verkkolehti

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Aila Rissasen valistustyö palkittiin

27.5.2010
Sydänliitto on myöntänyt Helsingin Sydänpiirin ehdotuksesta alueellisen sydänterveyden edistäjän tunnustuspalkinnon professori Aila Rissaselle.

 

Kuva: Aaro Järvelä
Tor Jungman ja Pirjo Holmberg (vas.) luovuttivat Rissaselle sydänterveyden edistäjän kunniakirjan.
Suomen Sydänliiton pääsihteeri Tor Jungman ja Helsingin Sydänpiirin hallituksen varapuheenjohtaja Pirjo Holmberg luovuttivat Rissaselle sydänterveyden edistäjän kunniakirjan keskiviikkona 26.5. Helsingissä.

Aila Rissanen (63) on kansalaisille tuttu lukuisista lihavuuden hoitoa koskevista julkisista esiintymisistään, hän on ollut toimittajien hiljainen tausta-asiantuntija vuosien ajan. Lääketieteen toimittajat ry palkitsi hänet näistä ansioista Hyvän Tiedon Omenalla vuonna 2003. Hän on myös vaivojaan säästämätön luennoitsija sydänjärjestöjen potilastilaisuuksissa. Sydänliitto on halunnut palkita Aila Rissasen juuri tästä esimerkillisestä tavallisen kansan keskuudessa tehdystä valistustyöstä.  

Professori Rissanen on yksi maamme johtavista ja kansainvälisesti arvostetuista lihavuus-, syömishäiriö-, diabetes- ja ravitsemustutkijoista. Hän on toiminut useissa eri toimipaikoissa Suomessa, vierailevana tutkijana USA:ssa ja Göteborgin yliopiston kliinisen ravitsemustieteen laitoksella. Rissanen johtaa HYKS:n Lihavuustutkimusyksikköä ja omaa tutkimusryhmää. Professorin arvo Rissaselle myönnettiin vuonna 2000.

 

 

 

Sivun alkuun