Sisältöön Tulosta
 
 
 
 
 
 

Euroopan sydänjärjestö haastaa ruokateollisuuden terveystalkoisiin

Uusi koko Euroopan kattava raportti haastaa ruokateollisuuden kantamaan vastuunsa väestön terveydestä.


Euroopan sydänjärjestön (EHN) raportissa vaaditaan poliittisilta päättäjiltä toimia sydän- ja verisuonitauteja hillitsevien ruoka- ja liikuntatottumusten edistämiseksi samaan tapaan, kuin tupakan kohdalla on jo tapahtunut.

- Poliittista päätöksentekoa tarvitaan, sillä ruokateollisuus ei ole osoittanut tässä asiassa aloitteellisuutta, sanoo EHN:n ravitsemusasiantuntija, Oxfordin yliopiston terveyden edistämisen tutkimusryhmän johtaja Mike Rayner.

Kauppojen hyllyt ja televisiomainokset pursuavat makeita virvoitusjuomia, leivoksia, rasvaisia ja suolaisia naposteluruokia ja toisaalta hämmentäviä ruokateollisuuden terveysväittämiä.

Nyt julkaistu raportti peilaa 2000-luvulla tapahtunutta kehitystä ystävänpäivän 2000 julistuksesta, jonka mukaan jokaisen 2000-luvulla syntyvän lapsen tulisi kyetä välttämään sydän- ja verisuonisairauden ainakin 65-vuotiaaksi. Raportissa tarkastellaan kehitystä EHN:n toukokuussa 2002 julkaiseman Ruoka, ravitsemus ja sydän- ja verisuonitautien ehkäisy Euroopan unionissa: uuden vuosituhannen haasteet -raportin pohjalta.

Monelta osalta näkymät ovat optimistisia. Ruokavalion ja liikunnan sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevä vaikutus on kiistaton. Sydän- ja verisuonisairaudet aiheuttavat sairastumisia ja kuolemaa etenkin alueen köyhimmissä maissa ja hyvinvoivan Euroopan köyhimmissä kansanryhmissä. Väestön ikääntyessä on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta ihmiset säilyttäisivät toimintakykynsä niin pitkään kuin mahdollista.

Eräät huolestuttavat kehityssuunnat vaarantavat sydänterveysvision toteutumista. Raportti nostaa esiin ruokateollisuuden käytännöt ja väestön ikääntymisen. - Istumme tikittävän pommin päällä, sanoo lihavuustutkijoiden kansainvälisen järjestön (IASO) puheenjohtaja, professori Philip James. - Meidän odotetaan jatkavan työelämässä entistä pitempään, mutta me sairastumme ennen eläkeikää, hän varoittaa.

Raportissa esitetään toimenpiteitä koko ruokaketjuun alkutuotannosta ja teollisuudesta vähittäiskauppaan ja mainontaan.

EHN:n raportti Diet, Physical Activity and Cardiovascular Disease Prevention in Europe.

 

Jaa
 

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla.

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.