Sisältöön Tulosta
 
 
 
 
 
 

Lihavuus vaurioittaa nuoren sydämen

Lihavuus näyttää rapistavan sydäntä jo paljon ennen kuin sydäntaudista on oirettakaan. Tähän tulokseen ovat tulleet serbialaistutkijat. He tutkivat ylipainoisten ja lihavien, mutta vielä sydänoireettomien nuorten painoindeksin ja sydämen toiminnan yhteyttä.

 

Tutkimuksessa oli mukana sata tervettä nuorta, joista kolmannes oli painoindeksiltään normaaleja, kolmannes ylipainoisia ja kolmannes lihavia. Kaikille tehtiin runsaasti verikokeita sekä biokemiallisia testejä ja sydämen kaikukuvauksia.

Tutkijat havaitsivat, että lihavilla nuorilla oli jo selviä vaurioita sydämessä, vaikka heillä ei ollut vielä sydänoireita. Suonien seinämät olivat selvästi paksuuntuneita. Systolinen ja diastolinen sydämen toiminta oli heikentynyt. Sekä rakenteelliset että toiminnalliset seikat korreloivat painoindeksin kanssa ja siksi selittänevät, miksi lihavuus on sydäntautiriski.

Tutkimus julkaistiin Sydämen vajaatoiminta -kongressissa Belgradissa

 

Jaa
 

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla.

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.